Tuli vietettyä viikonloppu Ranskan maaseudulla ystäviemme kutsumana. Perjantai iltana starttasimme koko porukka suuntana Burgundi, jonne ajoimme Juran departementin kautta. Ensin ylös Juralle, sitten alas itäänpäin Les Roussesin kautta Morbieriin, jossa poikkesimme tietysti juustolaan. Mukaan tarttui kylän omaa juustoa Morbieria, lisäksi Comtea, ja uusi tuttavuus, Tomme d’ail, erittäin vahvan valkosipulin makuinen juusto, siis herrrkkua!
Seuraava etappi oli Arbois, jonne ajoimme illalliselle upeasssa auringon paisteessa. Arbois on Juran alueen viinikeskus, ja se elävöittää kaupunkia ihan eri tavalla kuin muita seudun ranskalaisia paikkoja. Arboisista on kotoisin myös Louis Pasteur (1822–1895), joka keksi nimensä mukaan kutsutun pastöroinnin vuonna 1866. Hän nimittäin totesi silloin, että kuumentamalla viini lyhytaikaisesti 60 asteeseen voitiin parantaa ratkaisevasti sen säilyvyyttä, koska suurin osa pilaantumista aiheuttavista mikrobeista tuhoutui. Maidon pastörointi alkoi vasta 1890.
Arboisissa on paljon ravintoloita ja viinipaikkoja, ja meidän illallispaikkamme oli Jean-Paul Jeunet, kaksi Michelin-tähteä saanut ravintola. Perheyritys pyörittää hotellia samassa rakennuksessa ja kokonaisuus on erittäin laadukas, kuten joku mainitsi Tripadvisorissa, ´kruununjalokivi uskomattomassa kylässä´. Olimme ravintolan ensimmäiset asiakkaat vartin yli seitsemän illalla, ja meitä odotti hovimestari ja viisi tarjoilijaa, jotka ottivat meidät vastaan ystävällisesti, ja alkoivat järjestämään pöytäämme ja asettamaan tuoleja hyvin, sekä tarjoilemaan ensimmäiset alkupalat. Neljä erilaista suupalaa antoi ensivaikutelman, joka oli ennen kokematon! Pieniä, yksinkertaisia, mutta niin uskomattoman hyvän makuisia suupaloja. Menu oli ranskalaista ruonoutta, jota hovimestari tarjoutui kääntämään englanniksi, mutta totesimme ranskalaisen ystävämme tekevän parhaansa, jotta tietäisimme mitä tilaamme.
Päädyimme makujen menuun, joka toi pöytään peräjälkeen pieniä aivan uskomattoman herkullisia makuja, jotka kruunasi paikallinen pirskahteleva valkoviini. Jokainen ruokalaji tarjoiltiin tarjoilijoiden laskiessa lautaset eteemme yhtäaikaa, jonka jälkeen hovimestari esitteli annoksen ja annosteli vielä pienestä kupista lisukkeen jokaiselle. Korista tarjoiltiin erimakuisia pieniä rapeakuorisia leipiä, ja niille kolmea maustevoita. Saavuttuamme viimein makumatkan loppuun, jälkiruokaan, kello oli jo 21:50, eli melkein kolme tuntia oli vierähtänyt seikkailussamme ankan, vasikanlihan, Geneven järven kalan, yrttien, sekä muiden herkkujen parissa.
Vatsat hyrräten tyytyväisinä jatkoimme matkaa pimenevässä illassa kohti Saint-Seine-sur-Vingeannea.
Perille pieneen maalaiskylään (386 asukasta) saavuimme kellon lähestyessä puolta yötä. Pysähdyimme isohkon talon eteen, jonka vastapäätä kadun toisella puolella oli korkea muuri ja pyöreä torni, paikallisen linnan ulkovarustus. Sisään astuessamme meidät otti vastaan 1700- luvulla rakennettu, yhä hyvin alkuperäisasussaan oleva talo. Ilma sisällä oli kostean viileää ja tyypillinen ummehtunut tuoksu talven jälkeen. Yhteen huoneeseen teimme tulet, suureen avotulisijaan, jonka tulipesä oli lattiatasolla ja savu lähti ylös piippuun vasta puolentoista metrin korkeudesta.
Majoituimme toiseen kerrokseen, jossa lämpötila oli huomattavasti korkeampi kuin alakerrassa, mutta pellavalakanat tuoksuivat nekin hiukan kostealle. Muutama lasillinen burgundin viiniä juustojen kera vielä ennen nukkumaanmenoa takkatulta ihaillen, ja sitten yöpuulle.
Aamu valkeni aurinkoisena ja helteisenä, ja koirat pääsivät suureen puutarhaan tutkimusretkelle. Talo on u-mallinen neliöitä noin 300. Sisäpiha on kivetty, ja siitä noustaan ylös puutahaan, 20 metriä kertaa 150 metriä nurmikkoa ja isoja hedelmäpuita. Kaikki vanhaa, tuntui kun olisi palannut ajassa taaksepäin parisataa vuotta. Aamiaiseksi haettiin naapurikylästä tietysti tuoreet leivät, ja illallista varten vihanneksia paikallista makkaraa ja lihaa. Aamupäivällä ajelimme isompaan kaupunkiin nimeltään Gray. Isäntä hankki sieltä puutarhaan välineitä ja söimme samalla lounaan. Greyn läpi virtaa Saone-joki, leveä ja liikennöity, sillä jokeen on rakennettu sulkuja tehokasta tavarankuljetusta varten. Samoin jokea ympäröivällä maaseudulla löytyy rakennettuja kanavia sulkuineen, joita ennen käytettiin maataloustuotteiden ja puutavaran kuljetukseen. Nykyään joki ja kanavat ovat etupäässä huviveneilijöiden käytössä, mutta pienimuotoista rahtausta edelleen tehdään. Alue kuuluu Côte d’Orin departementiin ja nimensä mukaisesti se on ’kultaista aluetta’ oikein vilja-aitta, peltoja silmän kantamattomiin, siellä täällä isoja lehtimetsiä ja tasaista. Hieman toisenlaista maisemaa, mihin alppien lähellä on tottunut.
Talot ovat vanhoja kivistä muurattuja suuria kokonaisuuksia, joissa harvoin on remontinkaan jälkeen mitään muuta lämmitystä kuin puu-uunit. Ihmiset ovat vuosisatojen aikana oppineet hyödyntämään puuta lämmitykseen, eikä sähköä tai kaasua ole otettu lämmityksenä käyttöön, syynä niiden energiamuotojen korkea hinta.
Kiinteistöjä on alueella myynnissä melko runsaasti, eikä hinnat päätä huimaa. Täytyy tietysti ottaa huomioon kiinteistön remontti- ja käyttökustannukset, joko ostettuina tai itsetehtyinä. Ja kauas on pitkä matka, no, Dijon sijaitsee noin 50 kilometrin päässä, mutta vähemmistö tämän alueen ihmisistä käy siellä töissä.
Lauantai kului hellettä väistellessä ja ilta vietettiin talon sisäpihalla hyvän ruoan ja viinin kera. Täysi kuu valaisi iltaamme ja lehtopöllöt huhuilivat ja lepakot kaartelivat yllämme. Hiljaisuus oli uskomatonta! Kaksi tornipöllöä lensi aivan läheltä.
Sunnuntai-aamuna herättiin vesisateeseen ja tehtiin pari vierailua isännän sukulaisten ja ystävien luona. Aamiaisen nautimmekin kylässä ja vieraanvaraisuus oli ihailtavaa.
Iltapäivällä pakattuamme autot sekä suljettuamme talon odottamaan seuraavaa kertaa, vierailimme vielä parin kilometrin päässä ihka oikeassa linnassa. Linna kyläpaikkaamme vastapäätä Saint-Seine-sur-Vingeannessa oli kuulemma vain niinsanottu ’linna’, joka on rakennettu Napoleonin ajan jälkeen porvarien toimesta. Se ei koskaan ole toiminut oikeana linnana suojellen asukkaita, mutta naapurikylän linna, Chateau de Rosieres, on rakennettu 1445 oikeaksi linnoitukseksi. Nykyään siellä toimii maatilan ohella majoituspalvelu. Olisi varmaan heino kokemus viettää pari päivää linnassa tutustuen sen historiaan paremmin.
Kotimatka meni navigaattorin ohjatessa reittiä ’vältä moottoriteitä’, eli läpi pikkukylien. Matkan varrelle osui Auxonnenkaupunki Saone-joen rannalla, vahvojen muurien ympäröimä perinteikäs varuskuntakaupunki. Perustaminen lienee tapahtunut 1100 -luvun loppupuolella, ja historiaa on tehty kaupungissa paljon. Wikipediasta voi lukea lisää. Luutnantti Napoleon Bonaparte sai koulutusta Auxonnessa ja vieraili vielä myöhemminkin kahdesti siellä, jonka johdosta linnan tornissa on hänen museonsa. Loppumatka sujuikin jo tuttuja reittejä pitkin takaisin Geneven laaksoon, mutta matka tuntui kyllä pitkältä (206 km), tuli mieleen, että niinhän Suomessakin ajellaan kesäviikonloppuisin mökeille rentoutumaan yhtä pitkiä matkoja.
Oikealla kyläpaikkamme ja vasemmalla feikkilinna
Sisäpiha
puutarhaa
Avotakka vuodelta 1770
Arkkitehtuuria vuosisatojen taka
”Pizzauuni”
Interiör
Tuoli ajalta ennen Napoleonia
Ajelulla Grayn kaupungissa
Retkiveneitä Saone-joella
Ylis tutkimassa vinttiä
Pipin puhallus
Illallista
Viinikellari
Ja tietysti viinejä
Täysikuun tunnelmaa
Se oikea linna
Vanhan linnan seinät
Linnan sali
Read Full Post »
Ottopoika Pariisista 