Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for heinäkuu 2012

Meillä on ollut undulaatti Väinö joulusta 2009 lähtien sirkuttamassa, ja loman jälkeen päätimme sitten hankkia sille kaverin. Taloon tuli toinen undulaatti, joka sai nimekseen Vieno.  Ihan varmoja emme olleet sukupuolesta, joten nimeksi sopii tuollainen sekä naisen että miehen nimi…  Tirppojen yhteiselämä alkoi pikkuhiljaa sujumaan, vaikka uusi kaveri oli Väinölle iso järkytys.  Hellepäivinä linnut olivat uudessa isossa häkissää pihalla ja silloin tällöin huomasimme, että häkin iso ovi oli herkkä aukeamaan.

Viiime viikolla kävikin sitten köpelösti. Kotin tullessamme olohuoneen lattialla oli muutama Väinön höyhen, jalka, jossa rengas, sekä kaksi erittäin syyllisen näköistä koiraa.  Häkin ovi oli auki ja Vieno kyyhötti kauhukokeuksen jäljiltä hiljaisena orrellaan.  Ilmeisesti lintujen vehtauksen takia häkin luukku oli auennut ja Väinö oli lähtenyt toisen ja viimeisen kerran vapauteen.  Mahtaa olla ollut säpinää kotona, kun koirat ovat huomanneet Väinön vapaana.

Eipä jäänyt paljoa Väinöstä jäljelle…

Kaksi syyllisen näköistä, Viivi viheltelee ja katselee kattoon, Vanni mulkoilee kulmiensa alta

Eipä siinä muu auttanut, kuin hakea Vienolle kaveri, ja nyt pitäisi olla tyttö. Vienon nokan yläosa kun sinertyy taas, eli Vieno on poika.  Näin kolmantena päivänä parisuhde sujuu jo hyvin, totuttelemista niillä on vielä toisissaan.  Uuden nimi on vielä hakusessa, Kaino vai Ulpu, antaas katsoa.  Käyttäytymisensä puolesta nimeksi voisi tulla Kaino…

Koirien elämässä tämä episodi oli ohimenevä tapaus, joku niistä sai sulan korvansa taakse ansiaokkaasta metsästyksestä. Yritimme tarkkailla, kuka olisi syyllinen, mutta ruoansulatus toimii koirilla raakaravinnon suhteen eritääin hyvin, eikä todisteita ole löytynyt.  Todennäköisimmin asialla on ollut Vanni, käyttäytymisestä päätellen, mutta ei sillä nyt niin väliä ole, kuka sen teki, metsästysviettiä näillä koirilla kaikilla on!

Mainokset

Read Full Post »

Tässä sitten lupaamani matkailuautokatsaus.

Auto oli tyyppiä profiili, eli matalampi versio, jossa parisänky oli auton takaosassa siten, että molemmilta puolilta pääsi sänkyyn.  Tämä ratkaisu on erittäin tilaavievä, koska sänkyhän on pituussuunnassa autoon nähden, ja sivuille jäävä kulkutila vie pois sen muusta käytöstä.  Takaseinässä oli pari säilytyskomeroa ja laatikostoa.  Sänky oli saranoitu takaosastaan ja sitä nostettaessa alta tuli näkyviin lämmitin, joka oli koteloitu, sekä muutama säilytyslokero, ja pääsy takana sijaitsevaan säilytystilaan, jonne oli myös luukut ulkopuolella molemmilla sivuilla ja takana.

Makuuhuoneesta auton keulaanpäin oikealla puolella oli ensin suuri jenkkijääkaappi, sitten tiskiallas/kaasuliesiyhdistelmä, ympäröitynä erilaisilla säilytyslaatikoilla.  Vasemmalla puolella oli WC/suihkukoppi, yllättävän tilava jopa melkein kaksimetriselle, suihkussa oli ilo käydä helteisenä päivänä.

Suihku/WC-osaston edessä oli pieni sohva ja pöytä ja sitten alkoikin jo ohjaamo-osa.  Tämä salonki/ruokailutila kärsi makuuosion suuresta koosta, eikä juuri tarjonnut mukavaa paikkaa viettää aikaa.  Ruokailu tapahtui kuin roikkuen pöydän ääressä, mutta veneisiin tottuneina, ja niiden tilojen kanssa toimineena mukauduimme tähänkin.

Moottori ja runko oli Fiatin, 2,3 litrainen, 130 heppainen dieseli kuusivaihteisella laatikolla.  Auton pituus oli seitsemän metriä, korkeus 2,75 ja leveys 2,35.  Erittäin mukava ajo-ominaisuuksiltaan ja kääntösäteeltään, mutta kuljettajan paikalta näkyvyys oli rajoitettu korkean istuimen ja leveän A-tolpan vuoksi.  Matkailuauto-osuus oli tyyppiä Mc Louis Glamys 72.

Varusteisiin kuului hupiakku, kaksi kaasupulloa ja kemiallinen WC sekä maasähkö 220V.  Siis ihan perusvarusteet, joita tietysti voisi lisätä hankkimalla aurinkopanelit katolle, uunin keittiöön ja muuta pientä mukavuutta lisäävää härpäkettä.  Tuli aivan veneilyajat mieleen, kun kierteli tarvikkeita myyvässä liikkeessä, ihan kuin olisi Maritimilla käynyt, jos jonkinlaista „tarpeellista“ ja hinnakasta tavaraa oli hyllyt täynnä.

Niin, autossa oli vielä ulkopuolella uloskelattava markiisi, joka antoi mukavan suojan auringolta ja sateelta.

Viikko tässä autossa antoi hyvän kuvan matkailuautolla liikkumisesta ja mietittävää, jos joskus sellaisen päätämme hankkia.  Koko on tietysti ratkaiseva tekijä, mitä pienempi, sitä helpompi liikkua kaupungeissa, mutta silloin joutuu tinkimään mukavuudesta monessa asiassa.  Mutta ehdottomasti profiilimalli, silloin auton korkeus ja tilavuus on järkevämpi, ja makuuosio pitää olla tehokkaammin ratkaistu, se ei saa syödä muilta toiminnoilta tiloja, kuten tässä autossa kävi.

Varusteina voisi olla tosiaan uuni, pari hupiakkua, ja tietysti huippua olisi asentaa kuumia kesiä ajatellen ilmastointilaite, mutta se vaatisi jo erillisen voimanlähteen.  Jos ei aio viettää kesää Välimeren alueella, niin ilmastointi ei ole välttämätön, näillä leveysasteilla pääsee aina vuoristoon hellettä karkuun.

 

Näkymä kuskinpenkiltä

 

Tärkeimmät asiat, kuten ilmastointi

 

Säilytyslokeroita oli siellä täällä

 

Leveyttä ja lisää leveyttä peileistä, piti oikein tähdätä välillä kapeissa paikoissa…

 

WC ja kaasupulloluukut

 

Keittö ja makuuhuone

 

Parisänky oli riittävän iso

 

WC ja suihku, altaan sai siirrettyä sivuun

 

Tästä hallittiin sähköjä ja toimintoja

 

Sängyn alta löytyi säilytystilaa

 

Saranoitu sänky

 

Makuuhuone

 

Kokille vähän puuhapaikkaa, laskutilaa oli heikosti 😦

 

Olohuone oli melko ahdas

 

Jääkaappi kävi kaasulla, maasähköllä tai hupiakulla, valinta tapahtui automaattisesti

 

Sohvalla voi matkustaakin kaksi henkeä, mutta emme testanneet, minkälaisen ja miten tuosta saisi nukkumiseen sopivan paikan

 

Lopuksi actionkuva Vercorsista !

Read Full Post »

Vieno tuli taloon

Undulaatti Väinön rauhallinen yksinelo muuttui kertaheitolla, kun lemmikinsininen tummasilmäinen Vieno tuli ”taloon”!

Väinöstä on parin vuoden aikana tullut aika erakko ja se on saanut Monkin piirteitä, eli kaikki pitää   tapahtua tietyssä järjestyksessä eikä se siedä mitään muutoksia häkissän.

Vienon ilmestyminen sen reviirille ja samalle orrelle sai Väinön siirtymään peilin toiselle puolelle ettei sen tarvinnut nähdä Vienoa. Nostimme peilin ylös ja siitäkös Väinö hermostui ja vaati peilin takaisin roikkumalla siinä ja riuhtomalla peiliä kunnes laitoimme sen takaisin paikoilleen.

Vieno sirkutti, yritti lähestyä väinöä, mutta sai kipakan nokkaisun jos tuli liian lähelle. Vieno ei kuitenkaan lannistunut ja lopulta sen sisukkuus palkittiin. Väinö suvaitsi Vienon istua vierellään ilman peiliä välissä. Nyt ne jopa syövät samasta hirssistä ja tekevät tuttavuutta nokat vastakkain. Väinö ei jäänytkään vanhaksi pojaksi!

Kaksin aina kaunihimpi

Read Full Post »

Viikko helteiessä Provencessa matkailuautolla oli mielenkiintoinen ja avartava kokemus. Reitin varrelle mahtui kapeita vuoristoteitä ja matalia vanhoja kivitunneleita, jolloin piti kieli olla keskellä suuta, että auto mahtui sukkuloimaan ilman kosketuksia läpi. Autolla kun oli sekä leveyttä että korkeutta! Toisaalta tylsiä moottoriteitä vältimme parhaamme mukaan, koska silloin emäntä alkoi kuorsata ja kuskiakin haukottaa yksitoikkoinen loputon strada. Onneksi lomaliikennettä ei vielä ollut paljon, hollantilaisia enimmäkseen ja jonkin verran saksalaisia.  Keski-ikä hipoi ”kuuttaviittä”, eli eläkeläiset ja me liikkeellä ennen lomasesonkia ja vielä helteisempiä säitä!

Auto vuokrattiin Ranskan puolelta ja viikoksi lähdettiin vähän samalla periaatteella kuin joskus aikanaan veneellekin pidemmäksi aikaa, matoja ei sentään kaivettu mukaan. Isäntä kehui kovasti auton tiloja, mahtui jopa 196cm mies suihkuun ja muutenkin seisomaan niska suorana sisätilassa. Kaappitilaa reilusti ja iso jääkaappipakastin oli luksusta veneeseen verrattuna samoin parisänky, joka tosin vei ison osan interiööristä, kun molemmilla puolilla oli yöpöydät ja komerot.

Ensimmäinen tankkaus ja Jopokin tuli mukaan

Koirat eivät ihan heti tottuneet uuteen autoon ja protestoivat, kun eivät nähneet ikkunasta maisemia. Koirien punkka laitettiin kuskin penkin takana olevan pöydän alle. Koiraparat säikkyivät myös alussa liikkeelle lähdettyämme  auki pamahtelevia ovia ja jääkaapista tippuvia tavaroita ennen kuin muistimme laittaa kaikki 20 kaapinovea lukkoon. Alussa  joku ikkunoistakin jäi aina auki tai pimennysverho vetämättä eteen. No aika pian opittiin..

Ensimmäiseksi yöksi ajoimme ystävien luo Grenoblen yläpuolelle St Geoire en Valdaineen. Vietimme aurinkoisen ja rennon illan  kylän olutpanimon jokavuotisilla olutfestareilla bändien soitellessa ja pomppulinnan keinuessa ja lasten kiljahdellessa.

Olutpanimon juhlat

Aamulla söimme tuhdin irlantilaisen aamiaisen, johon kuului mustaa ja valkoista puddingia sinapilla, pekonia ja munia sekä iso kuppi kahvia. Matkaan lähtö viivästyi vähän etsiessämme Ylistä, joka oli selvästi päättänyt jäädä kyydistä. Jostain se vihdoin tulla jolkotteli tietä pitkin perässään toinen, viisi kertaa isompi koira.

Järvimaisemaa matkan varrella

Maisemat ensimmäisenä aamuna ystävien pihalla

Ensimmäiseksi suunnistimme lähikylän markkinoille, joita kehuttiin kyläpaikassamme niin mahtaviksi, että sinne oli pakko mennä. Kylän keskustassa katudunvieri täynnä kojuja, joista löytyi lihaa, kalaa, juustoja, leipää, hunajaa… niin, no, ihan samat löytyvät omasta kylästämmekin, joten eikun tien päälle ja eteenpäin.  Navigaattoriin laitettiin kohteeksi Gap, ja Grenoblen ohitettuamme asetus TomTomissa muutettiin ’Vältä moottoriteitä’.  Jep, ja sitten tosiaan vältettiin.  Kun ei vielä tässä vaiheessa oltu ostettu uutta tiekarttaa kotiin unohtuneen tilalle, niin luotettiin vaan matopurkin ohjeisiin, joka ei ollut ihan ”kartalla” vaan kierrätti kapeita teitä ylös alas toista tuntia, ennen kuin vastoin kaikkia navigaattorin ohjeita kurvasimme nopeammalle tielle, ja vihdoin kolmen aikoihin saavuimme Gapiin. Matkailuautojen parkki löytyi keskustasta, yksi paikka vielä vapaana kuin meitä varten.  Kuitenkaan sunnuntai-iltapäivän takia hiljainen ja KUUMA kaupunki ei houkutellut jäämään, joten eikun eteenpäin.

Taidekaupan näyteikkuna Lourmarinissa

Lourmarinin linna

Ikkunaostoksilla Uzesissa

Oliivipuutarha

Nyt hakeuduime moottoritielle ja nokka kohti etelää. Isommat kaupungit eivät houkutelleet vaikka ajomatkan varrella olisivat olleet niin Aix-en-Provence kuin Marseillekin. Löysimme kartasta järvenrantakaupungin, jonne tähtäsimme illaksi. Manosquen kohdalta lähdimme pois moottoritieltä itään. Ajoimme isojen laventelipeltojen viertä, välillä vuorenrinnettä ja sitten taas sinisen järven rantaa, kunnes saavuimme Saint-Croix:in kylään Verdonin järven rannalle.  Itse kylä on rinteessä ja ihan rannassa alhaalla leirintäalue sekä uimarannat. Leirintäalue vaikutti mukavalta, sillä kunnallinen karavaaniparkki ei houkutellut asfalttikentällä ja ahtaudellaan.  Leirintäalueen respa oli mennyt kuudelta kiinni ja kello läheni kahdeksaa.  Ei hätiä mitiä, jo parkissa olevat hollantilaiset lainasivat meille avainkorttia ja pujahdimme sisään.  Auto parkkiin ja italenkille koirien kanssa, aurinko oli jo laskenut, mutta lämmintä vielä lähes +30.  Kapusimme ylös rinteessä olevaan kylään, joka oli kuin postikortista.  Siistit  vanhan näköiset talot  ja erittäin hyvin hoidettu muutenkin. Tuli jotenkin epätodellinen ole, että ollaanko Ranskassa ollenkaan.  Kylä muistutti jotenkin Las Vegasin jättihotelleihin rakennettuja kaupunkeja (Pariisia, Roomaa, Venetsiaa), jotka olivat juuri samanlaisia, steriilejä turistirysiä.  Saint Croix:issa oli hiljaista, pari ravintolaa auki, mutta ei mitään säpinää. Kotona surfailtuamme netissä osoittautuikin, että epäilyksemme piti paikkansa, kylä rakennettu 70-luvulla ja järvi on tekojärvi ja tehty vanhan kaupungin päälle!

Saint Croix

Pulikoimassa Verdonin järvessä.

Ihanat tytöt rannalla!

Ja komeat pojat!

Aamu valkeni jälleen yhtä helteisenä ja päätimme jäädä seuraavaksikin yöksi samalle paikalle, koska pitihän sitä hyödyntää järven läheisyyttä.  Aamiaisen jälkeen vaelsimme koirien kanssa rantaan, puiden alle varjoon, josta oli mukava käydä välillä uimassa ja viilentymässä.  Joku oli hylännyt sinne vanhan surffilautansa ja koirien kanssa meloskeltiin järvellä iltapäivään asti.  Loppupäivä meni helletttä pitäessä autolla, vasta illalla auringon sammuessa, jaksoimme kiivetä kylälle syömään.

 

Kaksi yötä  leirintä-alueella vietettyämme kurvasimme taas tien päälle ja suuntima länteen. Ensin pysähdyimme Lourmarin nimisessä pikku kaupungissa. Kävelimme helteessä vanhan kaupungin katuja pitkin ja  kiersimme paikalisen linnan puutarhaan ihmettelmään kauniita maisemia.  Jäätelöiden jälkeen otimme suunnaksi Nimesin, joka kuitenkin osoittautui ”suurkaupungiksi”  ja hankalaksi matkailuauton kanssa, joten jatkoimme  Uzèsin kaupunkiin, Nimesistä reilu kymmenen kilometriä pohjoiseen.  Aivan vanhankaupungin kupeessa oli suurehko viinitila, jonka pihalla oli matkailuautoparkki peruspalveluineen.  Pikainen kävelykierros vanhankaupungin laidalla tutustutti meidät suomalaisperheeseen, joka oli vuokranut Uzesista asunnon lomansa ajaksi jo kuudetta kertaa. Kaupunki sai kehuja koostaan, turvallisuudestaan ja palveluistaan.  Illallinen nautittiin keskusaukion terassilla, yhdellä noin kymmenestä, ja väkeä oli kokoontunut katsomaan Ranska-Ruotsi EM-futista.

Uzesin terassilla jalkapalloa

Aamulla vielä ennen pahimpaa hellettä teimme uuden kierroksen kaupungissa, ja keskusaukiolla oli vilkas toripäivä.  Mukaan tarttui luomuviinejä ja hedelmiä, ja kävimme hankkimassa vähän kesävaatettakin.

Uzesin toripäivä

Suunnaksi otettiin pikkuhiljaa pohjoinen ja tavoitteeksi Nyonsin kaupunki.  Matka sujui enimmäkseen pikkuteitä, ja vielä pienempiä teitä pitkin, sillä tietyöt olivat sulkeneet osan tiestä, jota meidän piti ajaa, ja päädyimme oikaisemaan tosi kapeaa maalaistietä viinitarhojen läpi…  Chateauneuf-du-Papessa piti poiketa, kun se matkan varrelle sattui, pienenpieni kylä, jonka jokaisessa talossa on vähintään kaksi viinimyymälää…  Ja kaikissa samat hinnat.  Helle ei armahtanut ulkona kävelijöitä ja auton viileys oli niin mukavaa, että jatkoimme matkaa sen enempää viineistä välittämättä.

Châteauneuf-du-Pape

Nyons saavutettiin illansuussa, kunnallinen parkki oli puomeilla suljettu, rekisteröitymisen jälkeen puomi avautui ja pääsimme ajamaan sisään.  Ja viimeisenä pääsimmekin, sillä perässämme tullut autokunta sai automaatista tylyn ilmoituksen, että parkki on täynnä! Seuraava parkki oli viiden kilometrin päässä keskustasta, kun meiltä  oli vain 500 metriä.  Ja taas odotettiin, että aurinko painui alas. Sillä aikaa lähi-Carrefour tarjosi illallistarpeet ja ruokalevon jälkeen lähdimme tutustumiskierrokslle kaupunkiin.  Aluksi se näytti ihan tavalliselta ranskalaiselta pikkukaupungilta, mutta vanhakaupunki yllätti jälleen.  Talot olivat rakennettu rinteeseen sikin sokin, ja välissä pikkuruisia kujia ylös ja alas, kaariholvia vähän isompien talojen kivijalassa ja kaiken kruunasi talojen ylle kukkulalla kohoava mahtipontinen kappeli.  Ilta oli jo pimentynyt, ennenkuin pääsimme ulos vanhoilta kujilta ja laahustimme yöpuulle autoon.

Nyonsin kappeli kukkulalla

Aamusta olikin sitten meteliä ja mäiskettä viereisillä kaduilla, Nyonsissa oli vuorostaan markkinat. Emme lähteneet enää keskustan torin ihmistungokseen, vaan aamuauringon jo polttaessa pohjoismaalaisia ihosolujamme, teimme päätöksen lähteä hakemaan viileämpää ilmaa korkeammalta, ja TomTomin suuntima  asetettiin Albertvilleen.  Nyonsista lähdimme nousemaan ensin Dien kaupunkiin, ja sieltä kohti Col de Roussesta, joka sijaitsee reilun kilometrin korkeudessa Vercorsin alueella. Dien jälkeen pysähdyimme lounastamaan vuoristotien pysähdyspaikalle ja näimme kolme korppikotkaa kiertelemässä jykevän näköisinä vuorenrinnettä. Pysähdyspaikkamme infotaulu  kertoi juuri näistä jättilinnuista.

Auton nokka kohosi yhä ylemmäs neulansilmätietä ja hyvin kotoisia vuoristomaisemia oli edessämme Provencen tasankojen jälkeen.  Col de Roussetissa ilma oli ihanan raikasta ja päiväkahvit nautimme hiihtokeskuksen baarin terassilla postikortteja kirjoittaen.

Ei ihan heti ohiteta näissä mutkamäissä

Alamäki muutti maisemat täysin.  Olimme nyt siirtyneet vuorijonon pohjoispuolelle, jossa ei enää oliivit ja laventelit kasvaneet. Tilalle tulivat suuret saksanpähkinäpuuviljelmät.  Vaikuttavat puurivistöt mullalle karhennetulla pellolla vahvistivat, että täältä ne suuret saksapähkinät tulevat, joita koko talven kaupoissa myydään.  Olimme matkalla Grenoblen kautta määränpäähämme, mutta ennen Grenoblea oli vielä monta mutkaa ja neulansilmää  alaspäin pikkukylien läpi, ja vuoren rinteillä tie oli kaivettu parinkymmenen metrin pituisiin tunneleihin, kapeisiin ja mataliin, mahduimme kyllä läpi, mutta rekoilla ei näille teille ollut mitään asiaa.

Moottoritie kuljetti meidät sujuvasti Grenoblen ohi, kahvitauko  ennen ensimmäistä tietullia ja silloin ropsahtelivat ensimmäiset sadepisarat ukkosen kera.  Kohti Albertvilleä taustapeilissä välkkyi salamat mustien pilvien seassa, ja ajoimme kuin karkuun sadetta.

Albertvillen parkkiin ajettiin keskustan läpi, jossa oli alkamassa joku musikkitapahtuma, tosin roudarit peittivät laitteita parhaan kykynsä mukaan, sillä meidän perässämme tuli laaksoa pitkin varsinainen sadeseinämä.  Matkailuautoparkki oli hieman sivussa ja ylempänä keskustasta, iso asfalttikenttä, jossa pari työkonetta levitti hiekkaa…  Ei ollut yhtään houkutteleva, vaikka reunalla oli viisi autoa jo parkissa.  Hetken mietittyämme ja todettuamme, ettei paikka ole mukava ollenkaan, ei ihmisille, eikä koirille, nostimme kytkintä ja ajoimme seuraavaan kaupunkiin, Uzineen.  Vanhan asemarakennuksen (turisti-info) vieressä oli parkkipaikka ja matkailuautojen huoltopiste sekä WC:t ja suihkut, ja siinä vedimme käsijarrun kiinni. (Meinasin kirjoittaa, että heitimme ankkurin…)  Kaupungissa ei ollut mitään nähtävää, vastapäisestä Carrefourista haettiin illallistarpeet ja sittne otettiin rennosti ilta-auringosta nauttien.  Albertvillestä tuli Uzineen matkaa reilut kaksikymmentä kilometriä, mutta ukkonen ja sade lienee jäänyt sille matkalle, koska saimme sadetta vasta yöllä.

Kotoisia maisemia

Viimeinen päivä ja  koordinaatit kohti kotia pitkin kaunista Annecyn järven rantaa ja sieltä moottoritielle.  Auton purkaminen ja siivoaminen ja palautus takaisin vuokraamoon. Mukava viikko takana, vaikka välillä oli liiankin kuumaa, ei liikaa ruuhkaa missään ja autolla on todella vaivaton liikkua Ranskassa.  Jäi tässä kipinä kytemään, josko sittenkin hankkisi oman…

Matalia tunneleita

Tässä tarkka matkareittimme, kilometrejä kertyi noin 1400;

Kuvia ja lisätietoja autosta tulee seuraavassa postauksessa

Read Full Post »

%d bloggers like this: