Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Archive for the ‘Ranska’ Category

Tässä sitten lupaamani matkailuautokatsaus.

Auto oli tyyppiä profiili, eli matalampi versio, jossa parisänky oli auton takaosassa siten, että molemmilta puolilta pääsi sänkyyn.  Tämä ratkaisu on erittäin tilaavievä, koska sänkyhän on pituussuunnassa autoon nähden, ja sivuille jäävä kulkutila vie pois sen muusta käytöstä.  Takaseinässä oli pari säilytyskomeroa ja laatikostoa.  Sänky oli saranoitu takaosastaan ja sitä nostettaessa alta tuli näkyviin lämmitin, joka oli koteloitu, sekä muutama säilytyslokero, ja pääsy takana sijaitsevaan säilytystilaan, jonne oli myös luukut ulkopuolella molemmilla sivuilla ja takana.

Makuuhuoneesta auton keulaanpäin oikealla puolella oli ensin suuri jenkkijääkaappi, sitten tiskiallas/kaasuliesiyhdistelmä, ympäröitynä erilaisilla säilytyslaatikoilla.  Vasemmalla puolella oli WC/suihkukoppi, yllättävän tilava jopa melkein kaksimetriselle, suihkussa oli ilo käydä helteisenä päivänä.

Suihku/WC-osaston edessä oli pieni sohva ja pöytä ja sitten alkoikin jo ohjaamo-osa.  Tämä salonki/ruokailutila kärsi makuuosion suuresta koosta, eikä juuri tarjonnut mukavaa paikkaa viettää aikaa.  Ruokailu tapahtui kuin roikkuen pöydän ääressä, mutta veneisiin tottuneina, ja niiden tilojen kanssa toimineena mukauduimme tähänkin.

Moottori ja runko oli Fiatin, 2,3 litrainen, 130 heppainen dieseli kuusivaihteisella laatikolla.  Auton pituus oli seitsemän metriä, korkeus 2,75 ja leveys 2,35.  Erittäin mukava ajo-ominaisuuksiltaan ja kääntösäteeltään, mutta kuljettajan paikalta näkyvyys oli rajoitettu korkean istuimen ja leveän A-tolpan vuoksi.  Matkailuauto-osuus oli tyyppiä Mc Louis Glamys 72.

Varusteisiin kuului hupiakku, kaksi kaasupulloa ja kemiallinen WC sekä maasähkö 220V.  Siis ihan perusvarusteet, joita tietysti voisi lisätä hankkimalla aurinkopanelit katolle, uunin keittiöön ja muuta pientä mukavuutta lisäävää härpäkettä.  Tuli aivan veneilyajat mieleen, kun kierteli tarvikkeita myyvässä liikkeessä, ihan kuin olisi Maritimilla käynyt, jos jonkinlaista „tarpeellista“ ja hinnakasta tavaraa oli hyllyt täynnä.

Niin, autossa oli vielä ulkopuolella uloskelattava markiisi, joka antoi mukavan suojan auringolta ja sateelta.

Viikko tässä autossa antoi hyvän kuvan matkailuautolla liikkumisesta ja mietittävää, jos joskus sellaisen päätämme hankkia.  Koko on tietysti ratkaiseva tekijä, mitä pienempi, sitä helpompi liikkua kaupungeissa, mutta silloin joutuu tinkimään mukavuudesta monessa asiassa.  Mutta ehdottomasti profiilimalli, silloin auton korkeus ja tilavuus on järkevämpi, ja makuuosio pitää olla tehokkaammin ratkaistu, se ei saa syödä muilta toiminnoilta tiloja, kuten tässä autossa kävi.

Varusteina voisi olla tosiaan uuni, pari hupiakkua, ja tietysti huippua olisi asentaa kuumia kesiä ajatellen ilmastointilaite, mutta se vaatisi jo erillisen voimanlähteen.  Jos ei aio viettää kesää Välimeren alueella, niin ilmastointi ei ole välttämätön, näillä leveysasteilla pääsee aina vuoristoon hellettä karkuun.

 

Näkymä kuskinpenkiltä

 

Tärkeimmät asiat, kuten ilmastointi

 

Säilytyslokeroita oli siellä täällä

 

Leveyttä ja lisää leveyttä peileistä, piti oikein tähdätä välillä kapeissa paikoissa…

 

WC ja kaasupulloluukut

 

Keittö ja makuuhuone

 

Parisänky oli riittävän iso

 

WC ja suihku, altaan sai siirrettyä sivuun

 

Tästä hallittiin sähköjä ja toimintoja

 

Sängyn alta löytyi säilytystilaa

 

Saranoitu sänky

 

Makuuhuone

 

Kokille vähän puuhapaikkaa, laskutilaa oli heikosti 😦

 

Olohuone oli melko ahdas

 

Jääkaappi kävi kaasulla, maasähköllä tai hupiakulla, valinta tapahtui automaattisesti

 

Sohvalla voi matkustaakin kaksi henkeä, mutta emme testanneet, minkälaisen ja miten tuosta saisi nukkumiseen sopivan paikan

 

Lopuksi actionkuva Vercorsista !

Mainokset

Read Full Post »

Viikko helteiessä Provencessa matkailuautolla oli mielenkiintoinen ja avartava kokemus. Reitin varrelle mahtui kapeita vuoristoteitä ja matalia vanhoja kivitunneleita, jolloin piti kieli olla keskellä suuta, että auto mahtui sukkuloimaan ilman kosketuksia läpi. Autolla kun oli sekä leveyttä että korkeutta! Toisaalta tylsiä moottoriteitä vältimme parhaamme mukaan, koska silloin emäntä alkoi kuorsata ja kuskiakin haukottaa yksitoikkoinen loputon strada. Onneksi lomaliikennettä ei vielä ollut paljon, hollantilaisia enimmäkseen ja jonkin verran saksalaisia.  Keski-ikä hipoi ”kuuttaviittä”, eli eläkeläiset ja me liikkeellä ennen lomasesonkia ja vielä helteisempiä säitä!

Auto vuokrattiin Ranskan puolelta ja viikoksi lähdettiin vähän samalla periaatteella kuin joskus aikanaan veneellekin pidemmäksi aikaa, matoja ei sentään kaivettu mukaan. Isäntä kehui kovasti auton tiloja, mahtui jopa 196cm mies suihkuun ja muutenkin seisomaan niska suorana sisätilassa. Kaappitilaa reilusti ja iso jääkaappipakastin oli luksusta veneeseen verrattuna samoin parisänky, joka tosin vei ison osan interiööristä, kun molemmilla puolilla oli yöpöydät ja komerot.

Ensimmäinen tankkaus ja Jopokin tuli mukaan

Koirat eivät ihan heti tottuneet uuteen autoon ja protestoivat, kun eivät nähneet ikkunasta maisemia. Koirien punkka laitettiin kuskin penkin takana olevan pöydän alle. Koiraparat säikkyivät myös alussa liikkeelle lähdettyämme  auki pamahtelevia ovia ja jääkaapista tippuvia tavaroita ennen kuin muistimme laittaa kaikki 20 kaapinovea lukkoon. Alussa  joku ikkunoistakin jäi aina auki tai pimennysverho vetämättä eteen. No aika pian opittiin..

Ensimmäiseksi yöksi ajoimme ystävien luo Grenoblen yläpuolelle St Geoire en Valdaineen. Vietimme aurinkoisen ja rennon illan  kylän olutpanimon jokavuotisilla olutfestareilla bändien soitellessa ja pomppulinnan keinuessa ja lasten kiljahdellessa.

Olutpanimon juhlat

Aamulla söimme tuhdin irlantilaisen aamiaisen, johon kuului mustaa ja valkoista puddingia sinapilla, pekonia ja munia sekä iso kuppi kahvia. Matkaan lähtö viivästyi vähän etsiessämme Ylistä, joka oli selvästi päättänyt jäädä kyydistä. Jostain se vihdoin tulla jolkotteli tietä pitkin perässään toinen, viisi kertaa isompi koira.

Järvimaisemaa matkan varrella

Maisemat ensimmäisenä aamuna ystävien pihalla

Ensimmäiseksi suunnistimme lähikylän markkinoille, joita kehuttiin kyläpaikassamme niin mahtaviksi, että sinne oli pakko mennä. Kylän keskustassa katudunvieri täynnä kojuja, joista löytyi lihaa, kalaa, juustoja, leipää, hunajaa… niin, no, ihan samat löytyvät omasta kylästämmekin, joten eikun tien päälle ja eteenpäin.  Navigaattoriin laitettiin kohteeksi Gap, ja Grenoblen ohitettuamme asetus TomTomissa muutettiin ’Vältä moottoriteitä’.  Jep, ja sitten tosiaan vältettiin.  Kun ei vielä tässä vaiheessa oltu ostettu uutta tiekarttaa kotiin unohtuneen tilalle, niin luotettiin vaan matopurkin ohjeisiin, joka ei ollut ihan ”kartalla” vaan kierrätti kapeita teitä ylös alas toista tuntia, ennen kuin vastoin kaikkia navigaattorin ohjeita kurvasimme nopeammalle tielle, ja vihdoin kolmen aikoihin saavuimme Gapiin. Matkailuautojen parkki löytyi keskustasta, yksi paikka vielä vapaana kuin meitä varten.  Kuitenkaan sunnuntai-iltapäivän takia hiljainen ja KUUMA kaupunki ei houkutellut jäämään, joten eikun eteenpäin.

Taidekaupan näyteikkuna Lourmarinissa

Lourmarinin linna

Ikkunaostoksilla Uzesissa

Oliivipuutarha

Nyt hakeuduime moottoritielle ja nokka kohti etelää. Isommat kaupungit eivät houkutelleet vaikka ajomatkan varrella olisivat olleet niin Aix-en-Provence kuin Marseillekin. Löysimme kartasta järvenrantakaupungin, jonne tähtäsimme illaksi. Manosquen kohdalta lähdimme pois moottoritieltä itään. Ajoimme isojen laventelipeltojen viertä, välillä vuorenrinnettä ja sitten taas sinisen järven rantaa, kunnes saavuimme Saint-Croix:in kylään Verdonin järven rannalle.  Itse kylä on rinteessä ja ihan rannassa alhaalla leirintäalue sekä uimarannat. Leirintäalue vaikutti mukavalta, sillä kunnallinen karavaaniparkki ei houkutellut asfalttikentällä ja ahtaudellaan.  Leirintäalueen respa oli mennyt kuudelta kiinni ja kello läheni kahdeksaa.  Ei hätiä mitiä, jo parkissa olevat hollantilaiset lainasivat meille avainkorttia ja pujahdimme sisään.  Auto parkkiin ja italenkille koirien kanssa, aurinko oli jo laskenut, mutta lämmintä vielä lähes +30.  Kapusimme ylös rinteessä olevaan kylään, joka oli kuin postikortista.  Siistit  vanhan näköiset talot  ja erittäin hyvin hoidettu muutenkin. Tuli jotenkin epätodellinen ole, että ollaanko Ranskassa ollenkaan.  Kylä muistutti jotenkin Las Vegasin jättihotelleihin rakennettuja kaupunkeja (Pariisia, Roomaa, Venetsiaa), jotka olivat juuri samanlaisia, steriilejä turistirysiä.  Saint Croix:issa oli hiljaista, pari ravintolaa auki, mutta ei mitään säpinää. Kotona surfailtuamme netissä osoittautuikin, että epäilyksemme piti paikkansa, kylä rakennettu 70-luvulla ja järvi on tekojärvi ja tehty vanhan kaupungin päälle!

Saint Croix

Pulikoimassa Verdonin järvessä.

Ihanat tytöt rannalla!

Ja komeat pojat!

Aamu valkeni jälleen yhtä helteisenä ja päätimme jäädä seuraavaksikin yöksi samalle paikalle, koska pitihän sitä hyödyntää järven läheisyyttä.  Aamiaisen jälkeen vaelsimme koirien kanssa rantaan, puiden alle varjoon, josta oli mukava käydä välillä uimassa ja viilentymässä.  Joku oli hylännyt sinne vanhan surffilautansa ja koirien kanssa meloskeltiin järvellä iltapäivään asti.  Loppupäivä meni helletttä pitäessä autolla, vasta illalla auringon sammuessa, jaksoimme kiivetä kylälle syömään.

 

Kaksi yötä  leirintä-alueella vietettyämme kurvasimme taas tien päälle ja suuntima länteen. Ensin pysähdyimme Lourmarin nimisessä pikku kaupungissa. Kävelimme helteessä vanhan kaupungin katuja pitkin ja  kiersimme paikalisen linnan puutarhaan ihmettelmään kauniita maisemia.  Jäätelöiden jälkeen otimme suunnaksi Nimesin, joka kuitenkin osoittautui ”suurkaupungiksi”  ja hankalaksi matkailuauton kanssa, joten jatkoimme  Uzèsin kaupunkiin, Nimesistä reilu kymmenen kilometriä pohjoiseen.  Aivan vanhankaupungin kupeessa oli suurehko viinitila, jonka pihalla oli matkailuautoparkki peruspalveluineen.  Pikainen kävelykierros vanhankaupungin laidalla tutustutti meidät suomalaisperheeseen, joka oli vuokranut Uzesista asunnon lomansa ajaksi jo kuudetta kertaa. Kaupunki sai kehuja koostaan, turvallisuudestaan ja palveluistaan.  Illallinen nautittiin keskusaukion terassilla, yhdellä noin kymmenestä, ja väkeä oli kokoontunut katsomaan Ranska-Ruotsi EM-futista.

Uzesin terassilla jalkapalloa

Aamulla vielä ennen pahimpaa hellettä teimme uuden kierroksen kaupungissa, ja keskusaukiolla oli vilkas toripäivä.  Mukaan tarttui luomuviinejä ja hedelmiä, ja kävimme hankkimassa vähän kesävaatettakin.

Uzesin toripäivä

Suunnaksi otettiin pikkuhiljaa pohjoinen ja tavoitteeksi Nyonsin kaupunki.  Matka sujui enimmäkseen pikkuteitä, ja vielä pienempiä teitä pitkin, sillä tietyöt olivat sulkeneet osan tiestä, jota meidän piti ajaa, ja päädyimme oikaisemaan tosi kapeaa maalaistietä viinitarhojen läpi…  Chateauneuf-du-Papessa piti poiketa, kun se matkan varrelle sattui, pienenpieni kylä, jonka jokaisessa talossa on vähintään kaksi viinimyymälää…  Ja kaikissa samat hinnat.  Helle ei armahtanut ulkona kävelijöitä ja auton viileys oli niin mukavaa, että jatkoimme matkaa sen enempää viineistä välittämättä.

Châteauneuf-du-Pape

Nyons saavutettiin illansuussa, kunnallinen parkki oli puomeilla suljettu, rekisteröitymisen jälkeen puomi avautui ja pääsimme ajamaan sisään.  Ja viimeisenä pääsimmekin, sillä perässämme tullut autokunta sai automaatista tylyn ilmoituksen, että parkki on täynnä! Seuraava parkki oli viiden kilometrin päässä keskustasta, kun meiltä  oli vain 500 metriä.  Ja taas odotettiin, että aurinko painui alas. Sillä aikaa lähi-Carrefour tarjosi illallistarpeet ja ruokalevon jälkeen lähdimme tutustumiskierrokslle kaupunkiin.  Aluksi se näytti ihan tavalliselta ranskalaiselta pikkukaupungilta, mutta vanhakaupunki yllätti jälleen.  Talot olivat rakennettu rinteeseen sikin sokin, ja välissä pikkuruisia kujia ylös ja alas, kaariholvia vähän isompien talojen kivijalassa ja kaiken kruunasi talojen ylle kukkulalla kohoava mahtipontinen kappeli.  Ilta oli jo pimentynyt, ennenkuin pääsimme ulos vanhoilta kujilta ja laahustimme yöpuulle autoon.

Nyonsin kappeli kukkulalla

Aamusta olikin sitten meteliä ja mäiskettä viereisillä kaduilla, Nyonsissa oli vuorostaan markkinat. Emme lähteneet enää keskustan torin ihmistungokseen, vaan aamuauringon jo polttaessa pohjoismaalaisia ihosolujamme, teimme päätöksen lähteä hakemaan viileämpää ilmaa korkeammalta, ja TomTomin suuntima  asetettiin Albertvilleen.  Nyonsista lähdimme nousemaan ensin Dien kaupunkiin, ja sieltä kohti Col de Roussesta, joka sijaitsee reilun kilometrin korkeudessa Vercorsin alueella. Dien jälkeen pysähdyimme lounastamaan vuoristotien pysähdyspaikalle ja näimme kolme korppikotkaa kiertelemässä jykevän näköisinä vuorenrinnettä. Pysähdyspaikkamme infotaulu  kertoi juuri näistä jättilinnuista.

Auton nokka kohosi yhä ylemmäs neulansilmätietä ja hyvin kotoisia vuoristomaisemia oli edessämme Provencen tasankojen jälkeen.  Col de Roussetissa ilma oli ihanan raikasta ja päiväkahvit nautimme hiihtokeskuksen baarin terassilla postikortteja kirjoittaen.

Ei ihan heti ohiteta näissä mutkamäissä

Alamäki muutti maisemat täysin.  Olimme nyt siirtyneet vuorijonon pohjoispuolelle, jossa ei enää oliivit ja laventelit kasvaneet. Tilalle tulivat suuret saksanpähkinäpuuviljelmät.  Vaikuttavat puurivistöt mullalle karhennetulla pellolla vahvistivat, että täältä ne suuret saksapähkinät tulevat, joita koko talven kaupoissa myydään.  Olimme matkalla Grenoblen kautta määränpäähämme, mutta ennen Grenoblea oli vielä monta mutkaa ja neulansilmää  alaspäin pikkukylien läpi, ja vuoren rinteillä tie oli kaivettu parinkymmenen metrin pituisiin tunneleihin, kapeisiin ja mataliin, mahduimme kyllä läpi, mutta rekoilla ei näille teille ollut mitään asiaa.

Moottoritie kuljetti meidät sujuvasti Grenoblen ohi, kahvitauko  ennen ensimmäistä tietullia ja silloin ropsahtelivat ensimmäiset sadepisarat ukkosen kera.  Kohti Albertvilleä taustapeilissä välkkyi salamat mustien pilvien seassa, ja ajoimme kuin karkuun sadetta.

Albertvillen parkkiin ajettiin keskustan läpi, jossa oli alkamassa joku musikkitapahtuma, tosin roudarit peittivät laitteita parhaan kykynsä mukaan, sillä meidän perässämme tuli laaksoa pitkin varsinainen sadeseinämä.  Matkailuautoparkki oli hieman sivussa ja ylempänä keskustasta, iso asfalttikenttä, jossa pari työkonetta levitti hiekkaa…  Ei ollut yhtään houkutteleva, vaikka reunalla oli viisi autoa jo parkissa.  Hetken mietittyämme ja todettuamme, ettei paikka ole mukava ollenkaan, ei ihmisille, eikä koirille, nostimme kytkintä ja ajoimme seuraavaan kaupunkiin, Uzineen.  Vanhan asemarakennuksen (turisti-info) vieressä oli parkkipaikka ja matkailuautojen huoltopiste sekä WC:t ja suihkut, ja siinä vedimme käsijarrun kiinni. (Meinasin kirjoittaa, että heitimme ankkurin…)  Kaupungissa ei ollut mitään nähtävää, vastapäisestä Carrefourista haettiin illallistarpeet ja sittne otettiin rennosti ilta-auringosta nauttien.  Albertvillestä tuli Uzineen matkaa reilut kaksikymmentä kilometriä, mutta ukkonen ja sade lienee jäänyt sille matkalle, koska saimme sadetta vasta yöllä.

Kotoisia maisemia

Viimeinen päivä ja  koordinaatit kohti kotia pitkin kaunista Annecyn järven rantaa ja sieltä moottoritielle.  Auton purkaminen ja siivoaminen ja palautus takaisin vuokraamoon. Mukava viikko takana, vaikka välillä oli liiankin kuumaa, ei liikaa ruuhkaa missään ja autolla on todella vaivaton liikkua Ranskassa.  Jäi tässä kipinä kytemään, josko sittenkin hankkisi oman…

Matalia tunneleita

Tässä tarkka matkareittimme, kilometrejä kertyi noin 1400;

Kuvia ja lisätietoja autosta tulee seuraavassa postauksessa

Read Full Post »

Tuli vietettyä viikonloppu Ranskan maaseudulla ystäviemme kutsumana.  Perjantai iltana starttasimme koko porukka suuntana Burgundi, jonne ajoimme Juran departementin kautta.  Ensin ylös Juralle, sitten alas itäänpäin Les Roussesin kautta Morbieriin, jossa poikkesimme tietysti juustolaan. Mukaan tarttui kylän omaa juustoa Morbieria, lisäksi Comtea, ja uusi tuttavuus, Tomme d’ail,  erittäin vahvan valkosipulin makuinen juusto, siis herrrkkua!

Seuraava etappi oli Arbois, jonne ajoimme illalliselle upeasssa auringon paisteessa.  Arbois on Juran alueen viinikeskus, ja se elävöittää kaupunkia ihan eri tavalla kuin muita seudun  ranskalaisia paikkoja.  Arboisista on kotoisin myös Louis Pasteur (1822–1895), joka keksi nimensä mukaan kutsutun pastöroinnin vuonna 1866. Hän nimittäin totesi silloin, että kuumentamalla viini lyhytaikaisesti 60 asteeseen voitiin parantaa ratkaisevasti sen säilyvyyttä, koska suurin osa pilaantumista aiheuttavista mikrobeista tuhoutui. Maidon pastörointi alkoi vasta 1890.

Arboisissa on paljon ravintoloita ja viinipaikkoja,  ja meidän illallispaikkamme oli  Jean-Paul Jeunet, kaksi Michelin-tähteä saanut ravintola.  Perheyritys pyörittää hotellia samassa rakennuksessa ja kokonaisuus on erittäin laadukas, kuten joku mainitsi Tripadvisorissa, ´kruununjalokivi uskomattomassa kylässä´. Olimme ravintolan ensimmäiset asiakkaat vartin yli seitsemän illalla, ja meitä odotti hovimestari ja viisi tarjoilijaa, jotka  ottivat meidät vastaan ystävällisesti, ja alkoivat järjestämään pöytäämme ja asettamaan tuoleja hyvin, sekä tarjoilemaan ensimmäiset alkupalat.  Neljä erilaista suupalaa antoi ensivaikutelman, joka oli ennen kokematon!  Pieniä, yksinkertaisia, mutta niin uskomattoman hyvän makuisia suupaloja.  Menu oli ranskalaista ruonoutta, jota hovimestari tarjoutui kääntämään englanniksi, mutta totesimme ranskalaisen ystävämme tekevän parhaansa, jotta tietäisimme mitä tilaamme.

Päädyimme makujen menuun, joka toi pöytään peräjälkeen pieniä aivan uskomattoman herkullisia makuja, jotka kruunasi paikallinen pirskahteleva valkoviini.  Jokainen ruokalaji tarjoiltiin tarjoilijoiden laskiessa lautaset eteemme yhtäaikaa, jonka jälkeen hovimestari esitteli annoksen ja annosteli vielä pienestä kupista lisukkeen jokaiselle. Korista tarjoiltiin erimakuisia pieniä rapeakuorisia leipiä, ja niille  kolmea maustevoita. Saavuttuamme viimein makumatkan loppuun, jälkiruokaan, kello oli jo  21:50, eli melkein kolme tuntia oli vierähtänyt seikkailussamme ankan, vasikanlihan, Geneven järven kalan, yrttien, sekä muiden herkkujen parissa.

Vatsat hyrräten tyytyväisinä jatkoimme  matkaa pimenevässä illassa kohti Saint-Seine-sur-Vingeannea.

Perille pieneen maalaiskylään (386 asukasta) saavuimme kellon lähestyessä puolta yötä.  Pysähdyimme isohkon talon eteen, jonka vastapäätä kadun toisella puolella oli korkea muuri ja pyöreä torni, paikallisen linnan ulkovarustus.  Sisään astuessamme meidät otti vastaan 1700- luvulla rakennettu, yhä hyvin alkuperäisasussaan oleva talo. Ilma sisällä oli kostean viileää ja tyypillinen ummehtunut tuoksu talven jälkeen.  Yhteen huoneeseen teimme tulet, suureen avotulisijaan, jonka tulipesä oli lattiatasolla ja savu lähti ylös piippuun vasta puolentoista metrin korkeudesta.

Majoituimme toiseen kerrokseen, jossa lämpötila oli huomattavasti korkeampi kuin alakerrassa, mutta pellavalakanat tuoksuivat nekin hiukan kostealle. Muutama lasillinen burgundin viiniä juustojen kera vielä ennen nukkumaanmenoa takkatulta ihaillen, ja sitten yöpuulle.

Aamu valkeni aurinkoisena ja helteisenä, ja koirat pääsivät suureen puutarhaan tutkimusretkelle.  Talo on u-mallinen neliöitä noin 300. Sisäpiha on kivetty, ja siitä noustaan ylös puutahaan, 20 metriä kertaa 150 metriä nurmikkoa ja  isoja hedelmäpuita. Kaikki vanhaa, tuntui kun olisi palannut ajassa taaksepäin parisataa vuotta. Aamiaiseksi haettiin naapurikylästä tietysti tuoreet leivät, ja illallista varten vihanneksia paikallista makkaraa  ja lihaa. Aamupäivällä ajelimme isompaan kaupunkiin nimeltään Gray.  Isäntä hankki sieltä puutarhaan välineitä ja söimme samalla lounaan. Greyn läpi virtaa Saone-joki, leveä ja liikennöity, sillä jokeen on rakennettu sulkuja tehokasta tavarankuljetusta varten.  Samoin jokea ympäröivällä maaseudulla löytyy rakennettuja kanavia sulkuineen, joita ennen käytettiin maataloustuotteiden ja puutavaran kuljetukseen.  Nykyään joki  ja kanavat ovat etupäässä huviveneilijöiden käytössä, mutta pienimuotoista rahtausta edelleen tehdään. Alue kuuluu Côte d’Orin departementiin ja nimensä mukaisesti se on ’kultaista aluetta’ oikein vilja-aitta, peltoja silmän kantamattomiin, siellä täällä isoja lehtimetsiä  ja tasaista.  Hieman toisenlaista maisemaa, mihin alppien lähellä on tottunut.

Talot ovat vanhoja kivistä muurattuja suuria kokonaisuuksia, joissa harvoin on remontinkaan jälkeen mitään muuta lämmitystä kuin puu-uunit.  Ihmiset ovat vuosisatojen aikana oppineet hyödyntämään puuta lämmitykseen, eikä sähköä tai kaasua ole otettu lämmityksenä käyttöön, syynä niiden energiamuotojen korkea hinta.

Kiinteistöjä on alueella myynnissä melko runsaasti, eikä hinnat päätä huimaa. Täytyy tietysti ottaa huomioon  kiinteistön remontti- ja käyttökustannukset, joko ostettuina tai itsetehtyinä.  Ja kauas on pitkä matka, no, Dijon sijaitsee noin 50 kilometrin päässä, mutta vähemmistö tämän alueen ihmisistä käy siellä töissä.

Lauantai kului hellettä väistellessä ja ilta vietettiin talon sisäpihalla hyvän ruoan ja viinin kera. Täysi kuu valaisi iltaamme ja lehtopöllöt huhuilivat ja lepakot kaartelivat yllämme. Hiljaisuus oli uskomatonta! Kaksi tornipöllöä lensi aivan läheltä.

Sunnuntai-aamuna herättiin vesisateeseen ja tehtiin pari vierailua isännän sukulaisten ja ystävien luona. Aamiaisen nautimmekin kylässä ja vieraanvaraisuus oli ihailtavaa.

Iltapäivällä pakattuamme autot sekä suljettuamme talon odottamaan seuraavaa kertaa, vierailimme vielä parin kilometrin päässä ihka oikeassa linnassa.  Linna kyläpaikkaamme vastapäätä Saint-Seine-sur-Vingeannessa oli kuulemma vain niinsanottu ’linna’, joka on rakennettu Napoleonin ajan jälkeen porvarien toimesta.  Se ei koskaan ole toiminut oikeana linnana suojellen asukkaita, mutta naapurikylän linna, Chateau de Rosieres, on rakennettu 1445 oikeaksi linnoitukseksi. Nykyään siellä toimii maatilan ohella majoituspalvelu. Olisi varmaan heino kokemus viettää pari päivää linnassa tutustuen sen historiaan paremmin.

Kotimatka meni navigaattorin ohjatessa reittiä ’vältä moottoriteitä’, eli läpi pikkukylien.  Matkan varrelle osui Auxonnenkaupunki Saone-joen rannalla, vahvojen muurien ympäröimä perinteikäs varuskuntakaupunki.  Perustaminen lienee tapahtunut 1100 -luvun loppupuolella, ja historiaa on tehty kaupungissa paljon. Wikipediasta voi lukea lisää.  Luutnantti Napoleon Bonaparte sai koulutusta Auxonnessa ja vieraili vielä myöhemminkin kahdesti siellä, jonka johdosta linnan tornissa on hänen museonsa. Loppumatka sujuikin jo tuttuja reittejä pitkin takaisin Geneven laaksoon, mutta matka tuntui kyllä pitkältä (206 km), tuli mieleen, että niinhän Suomessakin  ajellaan kesäviikonloppuisin mökeille rentoutumaan yhtä pitkiä matkoja.

Oikealla kyläpaikkamme ja vasemmalla feikkilinna

Sisäpiha

puutarhaa

Avotakka vuodelta 1770

Arkkitehtuuria vuosisatojen taka

”Pizzauuni”

Interiör

Tuoli ajalta ennen Napoleonia

Ajelulla Grayn kaupungissa

Retkiveneitä Saone-joella

Ylis tutkimassa vinttiä

Pipin puhallus

Illallista

Viinikellari

Ja tietysti viinejä

Täysikuun tunnelmaa

Se oikea linna

Vanhan linnan seinät

Linnan sali

Read Full Post »

No huh huh, onpas aikaa vierähtänyt edellisestä postauksesta 😦

Vuosi on jo pitkällä, hiihtolomat ja pääsiäiset vietetty, ja viikot ovat kuluneet normaalissa arjessa.  Säät ovat olleet aluksi talviset, kuten vuodenaikaan kuuluu, sitten maaliskuun lopussa tuli yhtäkkiä kesä, lämpötilat olivat kahdenkymmenen plusasteen tietämillä, talvivaatteet pakattiin pois ja siirryttiin shortseihin, ja sitten tuli se keväinen kylmyys takaisin.  Nyt on satanut viikon, ja seuraavat kymmenen päivää on luvassa sadetta, tosin lämpötilojen pitäisi nousta näistä viiden asteen lukemista pitkälle toisellekymmenelle ensi vikon aikana.  Luonto on vihreä, puissa alkaa olla lehdet ja hevoskastanjat kukkivat kohta.  Mutta kirsikat, jotka olivat kukassa lämpöisellä jaksolla, eivät varmaan saa marjoja valmiiksi kylmästä johtuen.  Saa nähdä, onko meillä pulaa marjoista ja hedelmistä tänä vuonna.

Laskettelua harrastettiin omassa lähirinteessä useamminkin ja muutaman kerran Flainessa.  Kelit vaihtelivat hyytävistä pakkasista (-28) lähes helteisiin aurinkokeleihin, jolloin olisi t-paitakin riittänyt.  Ja näiden kelien välillä oli vain viikko…  Nyt on kuluneen viikon aikana tullut Jurallekin jopa 40 senttiä uutta lunta kilometrin korkeudesta ylöspäin, mutta rinteet ovat siellä jo kiinni.  Flainessa olisi kautta vielä auki tämän viikon, mutta nilkoissa roikkuvat pilvet estävät sinne menemisen.

Koirat nauttivat keväästä, vaikka sateet vähentävät niiden ulkoiluhaluja.  Ylis on rauhoittunut paljon, sitä voi pitää vapaana jo melko hyvin metsässäkin, tosin se ei kuuntele kutsuja, paitsi ymmärtää komennon ’paikka’.  Silloin se pysähtyy odottamaan, jos nyt ei satu olemaan jonkun tuoreen hajun jäljillä…

Kesäsuunnitelmia ei ole tehty vielä ollenkaan, odotellaan, miten isännän työasiat järjestyvät huhtikuun lopussa ja katsotaan, miten ja missä jatketaan elämää.  Joitakin taloja on käyty katselemassa, jos vaikka löytyisi vähän pienempi talo  ja isompi tontti, jossa voisi harrastaa pienimuotoista viljelyä ja koirilla olisi tilaa juosta.

Samaan aikaan on aloitettu muutama uusi blogi, ihan testimielessä, niistä vähän myöhemmin, jos intoa riittää niiden ylläpitoon.  Vieraita on käynyt tänä keväänä pariin otteeseen ja lisää on tulossa, ihan mukavaa vaihtelua normaaliin viikkorutiiniin.  Olemme vierailleet Lyonissa, Juran departementissa meiltä pohjoiseen ja vähän kierrelleet lähialuitamme paikoissa, joissa ennen ei ole tullut käytyä.  Niin ranskalaista ja niin erilaista silti.

Terveisiä kaikille lukijoille ja mukavaa kevään jatkoa…

Read Full Post »

Uusi vuosi tuo uusia sääntöjä Ranskaankin. Tieliikenteeseen tulee uudet lait voimaan tällä viikolla, kun ne julkaistaan virallisessa lehdessä, Le Journal Officiel:issä.  Nopeuskamerapaljastimia ei saa enää olla käytössä, täällä ovat olleet hyvin suosittuja laitteet, jotka sisältävät GPS:n ja tiedon liikennekameroista, ja ne varoittavat hyvissä ajoin ennen kameraa. Ne eivät ole varsinaisia navigointilaitteita, vaan ihan pelkästään kameravaroittimia. Myös navigaattoreihin saa ladattua Euroopan liikennekamerat, ja tämä ominaisuus on myös nyt kielletty. Kyseenalaista on, miten asiaa valvotaan, navigattoreiden osalta on ohje, että tuo varoitusominaisuus pitää kytkeä pois päältä. Pitääkin tutkia, miten meidän vanhassa TomTomissa moinen onnistuu. Jos kamerapaljastin löytyy autosta, sakko on 1500 euroa ja samalla menettää kolme pistettä. Pistesaldoon koskeminen meidän tapauksessa tarkoittaisi sitä, että joutuisimme vaihtamaan nykyiset EU-ajokortit ranskalaisiin A4-kokoisiin leimattuihin paperiversioihin, jota emme tietenkään halua…

Edelleen, puhuminen kännykkään nousee 135 euroon ja kolmen pisteen menetykseen. Erikoinen uusi laki kieltää filmien katselun ajaessa, siitä napsahtaa 1500 euron sakko ja taas kolmen pisteen menetys. Mitenköhän yleistä on kuljettajan katsella ranskalaisissa autoissa ajaessa leffoja ? Koulubusseihin tulee alkolukot ja kaupunkipoliiseille, ’Municipal Police’, tulee oikeus tehdä huumetestejä.

Uudet lait koskettavat meitä lähinnä kännykkäkiellon ja ylinopeuksien osalta, pitää olla entistä tarkempi näissä asioissa. Sveitsin puolelta ei ole ihan tarkaa tietoa vastaavista laeista, mutta yleensä meidän ajotavalla niitä ei tarvitse murehtia.

Eilen aamulla oli pakkasta, ja sateidenjälkeen kaikki tiet mustan jään peitossa, jos suola-autot eivät olleet ehtineet käydä kierroksellaan. Cessyn kylän kohdalla oli viisi autoa suistunut tieltä aamuhämärissä, ja jopa Genevessä oli liikenneympyröissä paikoin jäätä.

Liikenneympyrät on nimetty uudelleen, suomesta ystävät olivat joskus ajelleet Ranskassa ja kyllästyneet satoihin ympyröihin, ja jokaisessa luki ennen ympyrään menoa ’vous n’avez pas la priorité’, eli etuajo-oikeus puuttuu, joten liikenneympyrä on nimeltään ’vunavepa’. 🙂

Read Full Post »

Lunta on tullut viikon aikana vihdoin meillekin.  Juralla oli jo viikonloppuna yli 50 senttiä ja lisää on tullut vuorokauden ympäri pakkasen kera, joten ylhäällä on talvi.  Gexin kylässä kuudessasadassa metrissä on lunta ja se tuo Joulun tunnelmaa, vaikka muuten Joulu on vain näkyvissä kauppojen ilmoituksissa ja koristeissa.  Liikenteeseen lumi tuo oman vivahteensa, hidastaen liikenteen totaalisesi, ja aamuisin on lähdettävä töihin kuuden jälkeen, ellei halua viettää kahta tuntia autossa normaalin puolen tunnin sijaan.  Aikaisin aamullakin tiet ova täynnä kahtakymppiä körötteleviä autoja, jotka ovat käärmeissään siitä, että nelivedolla ajetaan jonojen ohi aina, kun vastaantulijoita ei ole…

Tänäkin aamuna kylällä yksi pieni ranskalainen pösö körötteli kävelyvauhtia, kun ei uskaltanut ajaa kovempaa, ja siitä kun päästeli ohi, sai peräänsä torventoitotusta ja vilkkuvia valoja.  Mahtaa ottaa pannuun, kun joku kehtaa mennä ohi.

Keväällä ranskalaisiin autoihin tulee uusi pakollinen lisävaruste, presidentti Sarkozyn terveinen, alkoholitesteri ! Se on pieni muovipussi, joka puhalletaan täyteen ilmaa, sitten siihen kiinnitetään pieni kapseli, ja pussi tyhjenetään painamalla ilma kapselin läpi ulos.  Kapselissa olevat kiteet muuttuvat hengitysilman alkoholimäärästä riippuen ja sen pitäisi osoittaa, onko kuljettajalla alkoholia veressä alle 0.5 promillea.  No, eilen tuli testattua moinen kapistus, ensin vietettiin illallinen hyvien ystävien kanssa viinin kera, ja sitten puhallettiin pussiin.  Huomioitavaa on se, että kapselin mitta-asteikko ei todellakaan ole yksiselitteinen, eikä rakeiden muuttuva väri ole nähtävissä lainkaan selvästi, joten päätös ajamisesta on tehtävä aika epämääräisen testin tuloksena.

Testi tulee pakollisksi, koska alkoholi aiheuttaa Ranskassa suurimman osan liikennekuolemista, ja on maan tapa ajaa autoa maistissa.  Ranskalaisen poliisin alkoholitesti onkin sellainen, että se avaa kuljettajan oven, ja jos kuski ei putoa tielle, niin matka voi jatkua.  Pitää siis muistaa aina kiinnittää turvavyö, etenkin jos lähtee liikenteeseen juoneena!

Talven autuutta, tässä mennään kävelyvauhtia...

Read Full Post »

Tänään sunnuntaina suuntana taas mikäs muu kuin sienimetsä.  Aurinko paistoi ja lämpötila nousi lähelle +18:aa, ja viime viikon sateiden ansiosta sienet vain lisääntyvät.  Saaliiksi tuli tällä kertaa jälleen leppärouskuja (Lactaire délicieux)  ja suppilovahveroita (Chanterelle en entonnoir).  Mutta jotain muutakin; metsässä oli paljon villisikojen jälkiä, ne olivat rullanneet maanpintaa sivuun etsiessään syötävää. Isäntä laittoi hanskan käteen ja alkoi nostella tammenlehtiä ja irtomaata kuten siat olivat tehneet! Ja kaivaminen palkittiin! Ensin löytyi vaalea tryffeli, ja vähän ajan kuluttua toisesta paikasta musta tryffeli eli ’diamant noir’.  Eiväthän nuo mukulat olleet koolla pilattuja, mutta ilmeisesti villisiat ovat kärsineet ne isommat…  Nyt pitää ruveta kouluttamaan Vannia tryffelikoiraksi, siinä olisi sille oikein hyödyllinen harrastus isännän kanssa. Jos nyt Vannilla ei ole tryffelivainua niin isäntä on kehityskelpoinen ilman koiraa tai sikaakin! Isännän haaveena onkin ollutkin vaihtaa alaa ja alkaa tryffelin viljelijäksi.

Kaksi tryffeliä

Suppiloita

Tästä kasvaa tammi

No eihän Vanni tuossa etsi muuta kuin hiiriä, kaipa siellä oli haju jostain vipeltäjästä ja sen takia oli koko kanto kaivettava esiin.

Read Full Post »

Older Posts »

%d bloggers like this: