Isäntä oli siis lauantaina Flainessa snoukkaamassa, hyvä että oli myös kavereita mukana. Kun ilmeisesti kävi pieni onnettomuus; eilen illalla se meni vihdoin lääkäriin ja siellä kuvattiin kaularanka ja laitettiin kaulatuki paikalleen, lisäksi kourallinen särkylääkettä, kun joka paikkaa kolottaa… Asian selvittämisen tekee hieman hankalaksi se, kun isäntä ei muista kaatuneensa, sillä on 10 minuutin muistiaukko tapahtuneesta.
Oli tullut alas kohti paikkaa, josta pääsee autolle, viimeinen ajatus oli, että taitaa olla vähän liikaa vauhtia, kun reitti tasoittuu ja pinta näyttää olevan jäässä. Seuraavaksi se seisoo 400 metrin päässä hissin ala-asemalla lauta kainalossa, syljeskelee verta ja ihmettelee, mikä maa, mikä valuutta. Paikka on täysin vieras, eikä ketään tuttua tai edes vierasta ole lähellä.
Puhelin löytyi taskusta ja tytär kertoi puhelun aikana, että isäntä on Flainessa kavereiden kanssa… Jahas, soitto kaverille, joka tietysti ensin luuli pilaksi asiaa, mutta pian kuitenkin uskoi, ettei isännällä ole mitään hajua mitä on tapahtunut.
Kotiin pääsivät sitten illalla, kaveri ajoi meidän möhköä, eihän muistinsa menettänyttä rattiin voinut päästää. Sunnuntaina isäntä sitten liikuskeli paikat kipeänä, siis niska ja kaula, selkä ja rintakehä sekä päänsärkyinen olo, mutta maanantai-aamuna suunnisti töihin kuitenkin. Ja illalla lääkäriin, sairaslomaa tuli torstaihin asti.
Todennäköisesti kaatuminen on ollut kova, pää on tärähtänyt sen verran, että muistihäiriö on tapahtunut, mutta olisi hyvä tietää, miten se 400 metrin matka alas on tultu. Ilmeisesti kävellen, mutta eikö kukaan muu laskettelija ole huomannut tapahtunutta, vai onko isäntä vain vastannut ’I’m fine, ca va !’ ?
No, varmaa taitaa olla kuitenkin, ettei sitä päästetä yksin vähään aikaan minnekään….
Ilman kypärää olisikin ollut varmaan toinen juttu, onneksi oli kaveri mukana, huhhhuh.
Viikko tapahtuman jälkeen, olo on ihan ok, mutta ei ole kiirettä rinteeseen… Ei siellä ole luntakaan 😦