Kiitos lämpimien ja aurinkoisten päivien täällä oman pihan tomaatit antavat runsaan sadon tänäkin vuonna. Kastelu on ollut jokapäiväistä ja kun emäntä käy vielä ystävän tomaatti- ka kurpitsviljelmät kastelemassa päivittäin niin melkein rukoilee jo sadetta. Luvassa on vettä ensi viikon alussa, joten toivossa on hyvä elää…
Tomaattien lisäksi alkavat karhunvatukat olla kypsiä ja eilen kerättiin ensimmäiset pari litraa iltalenkillä koirien kanssa. Tässä helteessä ei kyllä mieli tee karhunvatukkapuskiin hikoilemaan, koska siellä on oltava lähes direktiivin mukaiset turvavaatteet ettei piikit kiedo otteeseensa. Tavallinen tuulitakki ei paljon auta… ja turvasaappaat olisivat tavallisia kenkiä parempi vaihtoehto. Tietysti, jos pysyy aivan pensaan ulkoreunalla eikä kurottele niitä suurimpia marjoja sieltä keskeltä niin shortseissakin pärjää niin kuin me eilen, mitä nyt muutama verinaarmu jaloissa ja käsivarsissa, kun ei malta olla kurottelematta.
Yrtit kuivataan tänä vuonna itse periaatteella, että ensi talvi pärjätään ilman kaupan yrttejä; basilikaa, salviaa, ananassalviaa, minttua, rosmariinia ja timjamia. Iltateehen poimin tuoreet yrtit ja paras sekoitus on minttu-salvia. Niin ja terveellinen hitti on tietysti smoothie, johon tuoreet yrtit antavat oman säväyksen!
Sieni- ja pähkinäsesonkia odotellessa. Suomeen pitää tulla tänäkin syksynä sieneen ja puolukkaan, täällä ei valitettavasti niitä herkkuja ole tarjolla yhtä paljon.



