Viikko helteiessä Provencessa matkailuautolla oli mielenkiintoinen ja avartava kokemus. Reitin varrelle mahtui kapeita vuoristoteitä ja matalia vanhoja kivitunneleita, jolloin piti kieli olla keskellä suuta, että auto mahtui sukkuloimaan ilman kosketuksia läpi. Autolla kun oli sekä leveyttä että korkeutta! Toisaalta tylsiä moottoriteitä vältimme parhaamme mukaan, koska silloin emäntä alkoi kuorsata ja kuskiakin haukottaa yksitoikkoinen loputon strada. Onneksi lomaliikennettä ei vielä ollut paljon, hollantilaisia enimmäkseen ja jonkin verran saksalaisia. Keski-ikä hipoi “kuuttaviittä”, eli eläkeläiset ja me liikkeellä ennen lomasesonkia ja vielä helteisempiä säitä!
Auto vuokrattiin Ranskan puolelta ja viikoksi lähdettiin vähän samalla periaatteella kuin joskus aikanaan veneellekin pidemmäksi aikaa, matoja ei sentään kaivettu mukaan. Isäntä kehui kovasti auton tiloja, mahtui jopa 196cm mies suihkuun ja muutenkin seisomaan niska suorana sisätilassa. Kaappitilaa reilusti ja iso jääkaappipakastin oli luksusta veneeseen verrattuna samoin parisänky, joka tosin vei ison osan interiööristä, kun molemmilla puolilla oli yöpöydät ja komerot.
Ensimmäinen tankkaus ja Jopokin tuli mukaan
Koirat eivät ihan heti tottuneet uuteen autoon ja protestoivat, kun eivät nähneet ikkunasta maisemia. Koirien punkka laitettiin kuskin penkin takana olevan pöydän alle. Koiraparat säikkyivät myös alussa liikkeelle lähdettyämme auki pamahtelevia ovia ja jääkaapista tippuvia tavaroita ennen kuin muistimme laittaa kaikki 20 kaapinovea lukkoon. Alussa joku ikkunoistakin jäi aina auki tai pimennysverho vetämättä eteen. No aika pian opittiin..
Ensimmäiseksi yöksi ajoimme ystävien luo Grenoblen yläpuolelle St Geoire en Valdaineen. Vietimme aurinkoisen ja rennon illan kylän olutpanimon jokavuotisilla olutfestareilla bändien soitellessa ja pomppulinnan keinuessa ja lasten kiljahdellessa.
Olutpanimon juhlat
Aamulla söimme tuhdin irlantilaisen aamiaisen, johon kuului mustaa ja valkoista puddingia sinapilla, pekonia ja munia sekä iso kuppi kahvia. Matkaan lähtö viivästyi vähän etsiessämme Ylistä, joka oli selvästi päättänyt jäädä kyydistä. Jostain se vihdoin tulla jolkotteli tietä pitkin perässään toinen, viisi kertaa isompi koira.
Järvimaisemaa matkan varrella
Maisemat ensimmäisenä aamuna ystävien pihalla
Ensimmäiseksi suunnistimme lähikylän markkinoille, joita kehuttiin kyläpaikassamme niin mahtaviksi, että sinne oli pakko mennä. Kylän keskustassa katudunvieri täynnä kojuja, joista löytyi lihaa, kalaa, juustoja, leipää, hunajaa… niin, no, ihan samat löytyvät omasta kylästämmekin, joten eikun tien päälle ja eteenpäin. Navigaattoriin laitettiin kohteeksi Gap, ja Grenoblen ohitettuamme asetus TomTomissa muutettiin ‘Vältä moottoriteitä’. Jep, ja sitten tosiaan vältettiin. Kun ei vielä tässä vaiheessa oltu ostettu uutta tiekarttaa kotiin unohtuneen tilalle, niin luotettiin vaan matopurkin ohjeisiin, joka ei ollut ihan “kartalla” vaan kierrätti kapeita teitä ylös alas toista tuntia, ennen kuin vastoin kaikkia navigaattorin ohjeita kurvasimme nopeammalle tielle, ja vihdoin kolmen aikoihin saavuimme Gapiin. Matkailuautojen parkki löytyi keskustasta, yksi paikka vielä vapaana kuin meitä varten. Kuitenkaan sunnuntai-iltapäivän takia hiljainen ja KUUMA kaupunki ei houkutellut jäämään, joten eikun eteenpäin.
Taidekaupan näyteikkuna Lourmarinissa
Lourmarinin linna
Ikkunaostoksilla Uzesissa
Oliivipuutarha
Nyt hakeuduime moottoritielle ja nokka kohti etelää. Isommat kaupungit eivät houkutelleet vaikka ajomatkan varrella olisivat olleet niin Aix-en-Provence kuin Marseillekin. Löysimme kartasta järvenrantakaupungin, jonne tähtäsimme illaksi. Manosquen kohdalta lähdimme pois moottoritieltä itään. Ajoimme isojen laventelipeltojen viertä, välillä vuorenrinnettä ja sitten taas sinisen järven rantaa, kunnes saavuimme Saint-Croix:in kylään Verdonin järven rannalle. Itse kylä on rinteessä ja ihan rannassa alhaalla leirintäalue sekä uimarannat. Leirintäalue vaikutti mukavalta, sillä kunnallinen karavaaniparkki ei houkutellut asfalttikentällä ja ahtaudellaan. Leirintäalueen respa oli mennyt kuudelta kiinni ja kello läheni kahdeksaa. Ei hätiä mitiä, jo parkissa olevat hollantilaiset lainasivat meille avainkorttia ja pujahdimme sisään. Auto parkkiin ja italenkille koirien kanssa, aurinko oli jo laskenut, mutta lämmintä vielä lähes +30. Kapusimme ylös rinteessä olevaan kylään, joka oli kuin postikortista. Siistit vanhan näköiset talot ja erittäin hyvin hoidettu muutenkin. Tuli jotenkin epätodellinen ole, että ollaanko Ranskassa ollenkaan. Kylä muistutti jotenkin Las Vegasin jättihotelleihin rakennettuja kaupunkeja (Pariisia, Roomaa, Venetsiaa), jotka olivat juuri samanlaisia, steriilejä turistirysiä. Saint Croix:issa oli hiljaista, pari ravintolaa auki, mutta ei mitään säpinää. Kotona surfailtuamme netissä osoittautuikin, että epäilyksemme piti paikkansa, kylä rakennettu 70-luvulla ja järvi on tekojärvi ja tehty vanhan kaupungin päälle!
Saint Croix
Pulikoimassa Verdonin järvessä.
Ihanat tytöt rannalla!
Ja komeat pojat!
Aamu valkeni jälleen yhtä helteisenä ja päätimme jäädä seuraavaksikin yöksi samalle paikalle, koska pitihän sitä hyödyntää järven läheisyyttä. Aamiaisen jälkeen vaelsimme koirien kanssa rantaan, puiden alle varjoon, josta oli mukava käydä välillä uimassa ja viilentymässä. Joku oli hylännyt sinne vanhan surffilautansa ja koirien kanssa meloskeltiin järvellä iltapäivään asti. Loppupäivä meni helletttä pitäessä autolla, vasta illalla auringon sammuessa, jaksoimme kiivetä kylälle syömään.
Kaksi yötä leirintä-alueella vietettyämme kurvasimme taas tien päälle ja suuntima länteen. Ensin pysähdyimme Lourmarin nimisessä pikku kaupungissa. Kävelimme helteessä vanhan kaupungin katuja pitkin ja kiersimme paikalisen linnan puutarhaan ihmettelmään kauniita maisemia. Jäätelöiden jälkeen otimme suunnaksi Nimesin, joka kuitenkin osoittautui “suurkaupungiksi” ja hankalaksi matkailuauton kanssa, joten jatkoimme Uzèsin kaupunkiin, Nimesistä reilu kymmenen kilometriä pohjoiseen. Aivan vanhankaupungin kupeessa oli suurehko viinitila, jonka pihalla oli matkailuautoparkki peruspalveluineen. Pikainen kävelykierros vanhankaupungin laidalla tutustutti meidät suomalaisperheeseen, joka oli vuokranut Uzesista asunnon lomansa ajaksi jo kuudetta kertaa. Kaupunki sai kehuja koostaan, turvallisuudestaan ja palveluistaan. Illallinen nautittiin keskusaukion terassilla, yhdellä noin kymmenestä, ja väkeä oli kokoontunut katsomaan Ranska-Ruotsi EM-futista.
Uzesin terassilla jalkapalloa
Aamulla vielä ennen pahimpaa hellettä teimme uuden kierroksen kaupungissa, ja keskusaukiolla oli vilkas toripäivä. Mukaan tarttui luomuviinejä ja hedelmiä, ja kävimme hankkimassa vähän kesävaatettakin.
Uzesin toripäivä
Suunnaksi otettiin pikkuhiljaa pohjoinen ja tavoitteeksi Nyonsin kaupunki. Matka sujui enimmäkseen pikkuteitä, ja vielä pienempiä teitä pitkin, sillä tietyöt olivat sulkeneet osan tiestä, jota meidän piti ajaa, ja päädyimme oikaisemaan tosi kapeaa maalaistietä viinitarhojen läpi… Chateauneuf-du-Papessa piti poiketa, kun se matkan varrelle sattui, pienenpieni kylä, jonka jokaisessa talossa on vähintään kaksi viinimyymälää… Ja kaikissa samat hinnat. Helle ei armahtanut ulkona kävelijöitä ja auton viileys oli niin mukavaa, että jatkoimme matkaa sen enempää viineistä välittämättä.
Châteauneuf-du-Pape
Nyons saavutettiin illansuussa, kunnallinen parkki oli puomeilla suljettu, rekisteröitymisen jälkeen puomi avautui ja pääsimme ajamaan sisään. Ja viimeisenä pääsimmekin, sillä perässämme tullut autokunta sai automaatista tylyn ilmoituksen, että parkki on täynnä! Seuraava parkki oli viiden kilometrin päässä keskustasta, kun meiltä oli vain 500 metriä. Ja taas odotettiin, että aurinko painui alas. Sillä aikaa lähi-Carrefour tarjosi illallistarpeet ja ruokalevon jälkeen lähdimme tutustumiskierrokslle kaupunkiin. Aluksi se näytti ihan tavalliselta ranskalaiselta pikkukaupungilta, mutta vanhakaupunki yllätti jälleen. Talot olivat rakennettu rinteeseen sikin sokin, ja välissä pikkuruisia kujia ylös ja alas, kaariholvia vähän isompien talojen kivijalassa ja kaiken kruunasi talojen ylle kukkulalla kohoava mahtipontinen kappeli. Ilta oli jo pimentynyt, ennenkuin pääsimme ulos vanhoilta kujilta ja laahustimme yöpuulle autoon.
Nyonsin kappeli kukkulalla
Aamusta olikin sitten meteliä ja mäiskettä viereisillä kaduilla, Nyonsissa oli vuorostaan markkinat. Emme lähteneet enää keskustan torin ihmistungokseen, vaan aamuauringon jo polttaessa pohjoismaalaisia ihosolujamme, teimme päätöksen lähteä hakemaan viileämpää ilmaa korkeammalta, ja TomTomin suuntima asetettiin Albertvilleen. Nyonsista lähdimme nousemaan ensin Dien kaupunkiin, ja sieltä kohti Col de Roussesta, joka sijaitsee reilun kilometrin korkeudessa Vercorsin alueella. Dien jälkeen pysähdyimme lounastamaan vuoristotien pysähdyspaikalle ja näimme kolme korppikotkaa kiertelemässä jykevän näköisinä vuorenrinnettä. Pysähdyspaikkamme infotaulu kertoi juuri näistä jättilinnuista.
Auton nokka kohosi yhä ylemmäs neulansilmätietä ja hyvin kotoisia vuoristomaisemia oli edessämme Provencen tasankojen jälkeen. Col de Roussetissa ilma oli ihanan raikasta ja päiväkahvit nautimme hiihtokeskuksen baarin terassilla postikortteja kirjoittaen.
Ei ihan heti ohiteta näissä mutkamäissä
Alamäki muutti maisemat täysin. Olimme nyt siirtyneet vuorijonon pohjoispuolelle, jossa ei enää oliivit ja laventelit kasvaneet. Tilalle tulivat suuret saksanpähkinäpuuviljelmät. Vaikuttavat puurivistöt mullalle karhennetulla pellolla vahvistivat, että täältä ne suuret saksapähkinät tulevat, joita koko talven kaupoissa myydään. Olimme matkalla Grenoblen kautta määränpäähämme, mutta ennen Grenoblea oli vielä monta mutkaa ja neulansilmää alaspäin pikkukylien läpi, ja vuoren rinteillä tie oli kaivettu parinkymmenen metrin pituisiin tunneleihin, kapeisiin ja mataliin, mahduimme kyllä läpi, mutta rekoilla ei näille teille ollut mitään asiaa.
Moottoritie kuljetti meidät sujuvasti Grenoblen ohi, kahvitauko ennen ensimmäistä tietullia ja silloin ropsahtelivat ensimmäiset sadepisarat ukkosen kera. Kohti Albertvilleä taustapeilissä välkkyi salamat mustien pilvien seassa, ja ajoimme kuin karkuun sadetta.
Albertvillen parkkiin ajettiin keskustan läpi, jossa oli alkamassa joku musikkitapahtuma, tosin roudarit peittivät laitteita parhaan kykynsä mukaan, sillä meidän perässämme tuli laaksoa pitkin varsinainen sadeseinämä. Matkailuautoparkki oli hieman sivussa ja ylempänä keskustasta, iso asfalttikenttä, jossa pari työkonetta levitti hiekkaa… Ei ollut yhtään houkutteleva, vaikka reunalla oli viisi autoa jo parkissa. Hetken mietittyämme ja todettuamme, ettei paikka ole mukava ollenkaan, ei ihmisille, eikä koirille, nostimme kytkintä ja ajoimme seuraavaan kaupunkiin, Uzineen. Vanhan asemarakennuksen (turisti-info) vieressä oli parkkipaikka ja matkailuautojen huoltopiste sekä WC:t ja suihkut, ja siinä vedimme käsijarrun kiinni. (Meinasin kirjoittaa, että heitimme ankkurin…) Kaupungissa ei ollut mitään nähtävää, vastapäisestä Carrefourista haettiin illallistarpeet ja sittne otettiin rennosti ilta-auringosta nauttien. Albertvillestä tuli Uzineen matkaa reilut kaksikymmentä kilometriä, mutta ukkonen ja sade lienee jäänyt sille matkalle, koska saimme sadetta vasta yöllä.
Kotoisia maisemia
Viimeinen päivä ja koordinaatit kohti kotia pitkin kaunista Annecyn järven rantaa ja sieltä moottoritielle. Auton purkaminen ja siivoaminen ja palautus takaisin vuokraamoon. Mukava viikko takana, vaikka välillä oli liiankin kuumaa, ei liikaa ruuhkaa missään ja autolla on todella vaivaton liikkua Ranskassa. Jäi tässä kipinä kytemään, josko sittenkin hankkisi oman…
Matalia tunneleita
Tässä tarkka matkareittimme, kilometrejä kertyi noin 1400;
Kuvia ja lisätietoja autosta tulee seuraavassa postauksessa
