Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Arkisto huhtikuu 2011

Hauskaa Wapunaikaa !!!

Vappuaatto on mennyt työn merkeissä; keräysasemalle roudattiin roinaa, emäntä siivosi ja järjesteli yläkerran makuuhuoneita tulevaa viikkoa ja vierailijoita varten, sekä isäntä haki Bricosta puutaaraa terassia varten ja maalasi ne.  Aurinko on paahtanut kesäisen mukavasti siniseltä taivaalta, vaikka Juran päällä on roikkunut uhkaava musta pilvi koko iltapäivän, mutta ei sieltä sadetta ole tullut.

Huomenna on kylällä kirpputori, jonne tämäkin porukka suuntaa, aamulla kuudesta lähtien saa jonottaa paikkaa, ja noutaa pöydät siihen.  Yhdeksän aikaan kirppari aukeaa virallisesti ja jatkuu iltakuuteen.  Eikä ole sadetta luvassa !

Vappuaaton illalliseksi tehdään ankkaa uunissa ja vihanneksia kyytipojaksi.  Kierros illalla Carrefourissa sai isännnän hämmästelemään vihannesosaston globalisoitumista; herneenpalkoja Guatemalasta, punaisia viinimarjoja Chilestä ja karhunvatukoita Meksikosta… On siellä jo ranskalaista ja espanjalaistakin vihannesta sentään.

Kaikesta huolimatta, Hauskaa Vappua sinne Suomeen !

Read Full Post »

Take off, pääsiäinen on ohi!

Sireenit kukkivat, rypsipellot loistavat keltaisina ja kaskaat suorastaan huutavat. Voikukkaniityt ovat jo muuttuneet valkoisiksi. Pääsiäiseen ei tämän hetken luonnontila oikein passaa, Juhannukseen enemmänkin, mutta mukavaa oli viettää neljä pitkää aurinkoista päivää puuhastellen kotona. Mämmiä ei onneksi tarvinnut syödä, sanoi isäntä, emännälle se olisi maistunut.  Vapuksi sentään on luvassa simaa !

Otetaan mollikkaa

Laastia meni kuusi säkkiä, kun isäntä muurasi terassille uuden kiviseinän pätkän vanhan betonilaastiseinän tilalle. Kiviä pyöriteltiin naapurin pihasta ja pari keikkaa haettiin Juran metsästä.

Seinämuuria

Emäntä pesi terassilla mattoja perinteiseen tyyliin juuriharjalla ja mäntysuovalla. Siinä oli varmaan ranskalaisilla ihmettelemistä kerrakseen. Täkäläiset kun eivät edes ulkoiluta mattojaan saati, että pesisivät. Ei kai täällä paljon mattoja asunnoissa olekaan.

Sunnuntaita vietettiin Nyonin kirpputorilla eikä taaskaan tultu tyhjin käsin kotiin! Tärkeimmät löydöt olivat kaksi aurinkotuolia, toinen makuusellainen ja vuoriston kukat -kirja. Vähemmän tärkeitä sitten pehmomäyris, keittiövaaka, rantakassi, kukkateline ja ruukku seinälle ja vähän muuta pientä kivaa.

Nyonin koristeita

Kirpparirantaa

Lac Leman ja unikot

Pääsiäisaurinko

Yksi löytö kirpparilta

Tänään alkoi jo valmistautuminen ensi sunnuntain oman kylän kirppikselle, jonne isäntäväki on varannut pöydän ja tavaraa onkin taas kertynyt kukkurapäin. Isäntä siellä raivasi ja välillä raivosikin tavaran määrää! Saa nähdä riittääkö varatut kaksi pöytää kaiken tavaramäärän esittelyyn…

Tuoli kahdelle

Kuka mut herätti kesken kauneusunien ?

Read Full Post »

Maukasta Pääsiäistä!!!

Lähileipomomme valikoimaa tänä aamuna!

Read Full Post »

Tuokiokuva

Sade saapuu ja hiljentaa kaskaat.

Read Full Post »

Tontinvaltaajat Genevessä

Maanantai-aamuna isäntä sai hieroa hiekkaa silmistään saapuessaan työpaikalleen Plan-les-Ouatesiin, kello-, meikki-, ja korutehtaiden välissä olevalle tyhjälle tontille oli ilmestynyt olkipaaleja ja jonkinlainen leiri.  Pitkin päivää leirissä puuhasteltiin istuttaen salaatteja, hedelmäpuita ja maata käännettiin uusiksi viljelyspaikoiksi.  Käsin tietysti, paikalla ei ollut ensimmäistäkään konetta, saati hevosta.

Mikäs tämä on ?

No, tänään piti sitten käydä tarkastelemassa lähempää, mikä kysyinen tapahtuma on, ja selvisi, että huhtikuun 17. on maailmanlaajuisesti päivä, jolloin kunnioitetaan vuonna 1996 Brasiliassa tapahtunutta mielenosoituksen kukistamista, jossa kuoli 22 ja loukkaantui 69 ihmistä.  Mieltä osoitettiin sen vuoksi, että maatalousuudistus heikensi viljelijöiden tilannetta ja poisti heiltä oikeuden maahan ja viljelyyn.

Täällä Genevessä tonttia viljelemään ryhtyneet ovat saaneet olla rauhassa, ei poliiseja, eikä lehdistöä häiritsemässä, joku sanoi tämän olevan niin sveitsiläistä, Ranskassa taasen paikalla olisi heti ollut poliisit ja muut mielenosoittajat ja tilanne olisi kärjistynyt heti alkuunsa.

Iltaisin kello 18:00 on ‘maatilalla’  tarjolla aperitiivi ja mahdollisuus keskustella tapahtuman järjestäjien kanssa.  Saa nähdä tuleeko siellä käytyä.

Read Full Post »

Vaaliviikonloppuna

No tänään sunnuntaina sitten jännitetään täälläkin, kuinka vaalien tulos muuttaa Suomessa eduskuntaa ja hallitusta. Ensimmäiset tiedot ennakkoäänistä ovat melkoisen mielenkiintoiset.

Muutoin täällä viikonloppu on sujunut kesäisessä säässä, öiden ollessa hieman viileämpiä verrattuna viime viikonloppuun, ja kasveilla on puutarhassa edelleen harsot päällään.

Messuhallin pihalla on ollut piiritason petankkikisat koko viikonlopun, sieltä on kuulunut pallojen kalahtelua lankkuihin ja tilannetiedotuksia vähän väliä.

Petankkia parhaimmillaan

Sunnuntaina, siis palmusunnuntaina, kirkkoon kulki valkoisiin pukeutunut seurue heilutellen palmunlehviä ja laulaen samalla.  Harmi, ettei kameraa saatu toimintakuntoon kulkueen aikana, joten siitä ei ole yhtään kuvaa.

Isäntä ja emäntä Yliksen kanssa tekivät kävelykierroksen Divonnessa suomalaispariskunnan kera, aurinko paahtoi suorastaan ja luonto kukoisti. Kävelyretkestä suoriuduttiin Divonnen markkinoille, josta hankittiin lounas; valikoima mereneläviä.  Ostereita, katkarapuja, ravunjalkoja sekä taskurapua, oikein maistuvaa aurinkoisella terassilla kylmän valkoviinin kera.  Jälkiruoaksi oli Gexin oman leipomon leivoksia, kolmen suklaan mousse, sekä sitruuna-vadelma mousse.  Pas mal !!!

Ostereiden sesonki alkaa lähestyä loppuaan, ranskalaisethan eivät syö niitä sellaisena kuukautena, jonka nimessä ei ole R-kirjainta; Mai, Juin, Juillet eikä Août.

Divonnen virtaa

Kukka ja perhonen

Suvanto

Västäräkin horjahdus

Iso ja pieni

Mikä on tämä koivu ?

Kertokaahan tietäjät, mikä on tämän koivun laji, lehdet ovat ainakin erilaiset kuin perinteisessä vihtakoivussa.

Mösjöö tarjoilee lounaan

Lounas

Jälkkäri 1

Jälkkäri 2

Punaisen sävyt

Illansuussa Viivi ja Vanni pääsivät isännän kanssa vielä Vesancyn kappelille, jonne isäntä meni sytyttämään kynttilän oman isänsä syntymäpäivän johdosta. Olisi täyttänyt tänään 94 vuotta…

Vesancyn kappelin muistokynttilät

Kappelin rinteessä kaskaat sirittivät lujasti, aurinko lasketti viimeisiään säteitään lämmittäen ja Juran takaa näkyivät pilvet, jotka jälleen kerran olivat jääneet vuoriin kiinni, eivätkä päässeet laaksoon.

Voikukan höytyvät

Iso kevätesikko

Mansikan kukkaa on jo maistettu

Kappelitie

Rypsi kukkii Nyonissa

Alkukesän värit

Ilta jatkuu Suomen vaalituloksia seuraten ja valmistautuen tulevaan viikkoon.

Read Full Post »

Rento paluu Cataniasta

Italialaisten täksi päiväksi suunnittelema kuljetuslakko sai meidät sitten lähtemään jo eilen illalla Cataniasta Rooman kautta Geneveen.  Lippuen vaihto ei yllättäen ollutkaan kallis, ja kone lähti 16:40 kohti Roomaa.  Catanian lentokentän terminaali  on pieni ja helppo liikkua, joten matka alkoi mukavasti. Roomassa oli vaihtoaika merkitty 1:45 tunniksi, joka kuitenkin meni kiertäessä terminaalista toiseen ja check-in jonossa seisoen.  Lento Geneveen olikin Alitalian sijasta FlyBaboo-yhtiön potkurikoneella, mutta matka oli todella mukava ja henkilökunta kiikutti koko ajan jotain pientä naposteltavaa.  Sää vaihteli Catanian lämmöstä Rooman tihkusateeseen ja Geneven viileään iltaan.

Tässä muutama kuva lennolta Roomaan

Lidi Plaja, Catania

Colosseum

Basilica San Pietro

Stadio Olimpico

Laskeutumassa Roomaan

Lähtevien koneiden jono Roomassa

Lisää koneita jonon hännille

Read Full Post »

Catanian tunnelmia

Lyhyt kierros eilen illalla Cataniassa, ilma oli kesäinen ja ihmiset viettivät aikaansa kaduilla.  Duomon aukio ja Via Etnea, keskustan kävelykatu, eivät olleet ruuhkaisia, mutta ravintoloiden terassit ja jäätelökaupat vetivät väkeä.

Tyypillisitä Catanialle on tuore kala ja merenelävät, arancinit ja jäätelö. Ravintoloiden menut koostuvat enimmäkseen kalasta, simpukoista ja muista merestä pyydystettävistä.  Pastaa on tarjolla moneen eri makuun tehtynä, mutta nopein ja maukas catanialainen herkku on ehdottomasti arancini, friteerattu riisipallo, sisältäen ragua, mozzarellaa, kinkkua, tai pelkästään voita. Niitä saa jokaisesta kahvilasta ja pikkukioskin tiskiltä, tai ne tehdään odottaessa.  Arancinit ovat maukkaista. Jälkiruuaksi jäätelöä, jonka makukirjo on uskomaton, eilen illalla maisteltiin suklaa-chili jäätelöä yhdistettynä mantelijäätelöön, todella herkullista.

Cataniassa on suuri kiinalaisyhteisö, joka toimii pienellä alueella lähellä Stesicoroa, myymälöitä, tai oikeastaan varastoja vieri vieressä, joista myydään Kiinasta tuotettuja tavaroita tukuttain.  Voit ostaa t-paitoja, hattuja, aurinkolaseja laatikoittain, tai markkinoilla torikojuista, melkoisen huokealla sielläkin.  Kadun varsilla on paljon myyjiä esittelemässä erilaisia aurinkolaseja ja muta turhaa krääsää, kauppiaat kiertävät myös ravintoloiden terassailla. Eilen illalla pöydässä kävi kavereita varmaan toistakymmentä kertaa tuputtamassa vilkkuvaloja ja muuta himppaa.  Samat myyjät kiertävät rannoilla, kunhan kesäkausi alkaa.

Vincenzo Bellini on Catanian oma poika. Suuri säveltäjä, joka on saanut oman patsaan ja puiston kaupunkiin.

Pasticceria Savia on Catanian paras kahvila, jossa ei ole kuin muutama baaripöytä sisällä, mutta isot tiskit täynnä makeaa ja suolaista herkkua.

Tässä on webcam Savian talosta, nyt näkymä Via Etneaa eteenpäin Bellinin puiston kohdalla.

Tänään on tylsä päivä, isäntä istuu toimistossa koko päivän, samoin huomenna, joten ei paljon kerrottavaa.  Perjantaiksi,  paluupäiväksi on luvassa Italiassa valtakunnallinen kuljetusalan lakko, joten saa nähdä, minne ja milloin täältä lähdetään, että päästään takaisin kotiin.

Rantakatu, hiekkaranta vieressä on 5 kilometriä pitkä

Via Giuseppe Garibaldi

Duomo

Keskellä aukiota on Catanian tunnus, 1723 pystytetty elefantti-obeliski, pakanallisuuden ja kristillisyyden synteesi, tehty laavakivestä

Via Etnea

Lamppujen kiiltoa

Piazza Stesicoro, ja Vincenzo Bellinin patsas

Edelleen Piazza Stesicoro

Korkeat porttikäytävät

Bellinin puisto

Pasticceria Savia, Catanian paras kahvila !

Savian herkkuja

Ja tietysti Sisilialaisia erikoisuuksia, Arancineja

Kahvilan viinivarasto

 

Paikallisen Chinatownin myymälöitä

Mikä metsämansikkakakku !

Bed and Breakfastin omistaja odottaa asiakkaitaan

Ravintolassa ei ollut koiraa pummaamassa ruokaa, vaan kissa !

Jäätelöitä osa 1

Jäätelöitä osa 2

Read Full Post »

Pihan laittoa ja piknik rannalla

Kaksi viikkoa jatkunut lämmin sää sai sitten meilläkin pienen pihan muuttumaan kesämalliin.  Talven aikana kuolleet kasvit vaihdettiin uusiin, vihreisiin, lähinnä yrttipenkki sai uudet kasvit ja jopa tomaatintaimet istutettiin jo! Nyt on vain pidettävä silmällä säätiedotuksia, ettei kylmät yöt pääse kasveja kukistamaan.  Vanha kansa Ranskassakin tietää luonnonoikut ja merkittävin ajankohta on toukokuun 11.-13., ns. jääpyhimysten päivät, jolloin kylmä jakso yleensä iskee lämpöiseen alkukesään.  Vasta toukokuun puolenvälin jälkeen on turvallista kylvää siemenet ja istuttaa uudet taimet, joten tänään istutettuja kasveja varten on tehtävä pakkassuojat harsokankaasta.  Muuten pihalla rapattiin kivimuuria, jonka isäntä kaivoi esiin vanhan laastin alta ja nyt pinnoitetaan uudella laastilla.  Siinä riittää vielä muuraamista, että sen saa vettä kestäväksi.  Sama muuri on ulkopuolelta muutamasta paikasta melkein sortunut, ja sinne meneekin aika runsaasti laastia, onneksi naapurin mösjööllä on betonimylly pihassaan.

Mikähän toi oikein on, sähisee kuin kissa, mutta ui vedessä ?

Frisyyri vähän sekaisin uinnin jälkeen

Sveitsiläiseen tyyliin

Veneilymaisemaa

Piknikillä käytiin Versoixin aallonmurtajalla, jonka tuulensuojassa oli kuuma.  Järvellä ajeli runsaasti veneitä ja Versoixin satamastakin lähti pari paattia liikenteeseen.  Oli siinä jos jonkintasoista veneilijää, neljän hengen porukka teki lähtöä ja kuinka ollakaan, peräköydet onnistuttiin pudottamaan veteen ja ne oli hetkessä potkurin ympärillä…  Siinä siten meni tunti jos toinenkin, kun niitä yritettiin kaivaa pois, sinne jäi porukka ihmettelemään poistuessamme rannasta.  Helpointa olisi ollut siirtää vene slipin kohdalle ja mennä matalaan veteen irrottamaan köydet, mutta eihän ne nuoret nyt voi kastella itseään noin kylmässä vedessä, eikä isäntä viitsinyt ruveta toisten venettä rassaamaan, vaikka hauskaa ajankulu se olisi ollutkin.  Samoin meinasi käydä toiselle veneporukalle, laskivat perämoottorin alas vaikka potkurin ympäri kulki köysi, onneksi sentään eivät käynnistäneet konetta ennenkuin huomasivat asian ja poistivat köyden sieltä.

Miten sen köyden saa pois ?

On se köysi siellä, äkkiä irti !

Lintuja pyöri satamassa, hauskin oli haarahaukka, joka napsi vedestä patongin paloja ja söi lentäessään niitä.  Punapäänarskupariskunta tuli käymään rannassa ja pulskat sinisorsat söivät tosi laiskasti niille heitettyjä leipiä, lienevät ihan hyvällä ruokinnalla.

Siellä sitä istutaan parvekkeella

Tyylinäyte

Cityhaukka

Haa, tuolla on jotain

Loiskis, patonkia vedestä

Maistuu ihan kastuneelle leivälle

Pariskunta

Monsieur Nette Rousse

Paluumatkalla katseltiin kesäisiä värejä, voikukkapeltojen keltaisuutta, kirsikkapuun valkoisuutta ja tuoksuvien sireenien kukkimista.  Metsälenkillä illansuussa todettiin, että valkovuokot ovat kukintansa loppuvaiheessa, ja kohta odotellaan kielojen ilmestymistä.

Taustalla Jura

Kirsikankukkia

Sireeni kukkii

Raikkaan vihreää

Read Full Post »

Kansalaisvelvollisuus vai -oikeus?

Talo, jossa on Suomen pysyvä edustusto Genevessä

Ja eikun menoksi

Äänestämättä ei jätetä! Vaikka Suomi onkin toistaiseksi taakse jäänyttä elämää, Suomen uutisia seuraamme päivittäin. Siispä tänä iltana isäntä ja emäntä hurauttivat Geneveen Suomen pysyvään edustustoon ja antoi äänensä Uudenmaan vaalipiiriin. Mielenkiinnolla jäämme odottamaan mitä tuleman pitää…

Vaalihuoneistoon päästiin ensin kirjautumalla pohjakerroksen respassa ja sitten hissillä kolmanteen kerrokseen.  Ovikelloa soittamalla saatiin virkailija avaamaan kaksi lukittua ovea ja matka jatkui käytävän päässä olevaan huoneeseen, jossa kaksi vaalivalvojaa odottivat.  Ensin täytettiin osoitelomake, johon tuli vaalilautakunnan osoite, sekä henkilötiedot.  Sitten äänestyslipun kera huoneen nurkkaan, jossa lippuun piirrettiin ehdokkaan numero.  Tämän jälkeen vaalivirkailija kuittasi osoitelomakkeet, jossa hän vakuutti äänestyksen tapahtuneen kaikkien sääntöjen mukaan, ja vielä äänestäjän allekirjoitus lomakkeeseen vaalivirkailijan silmien alla.

Lopuksi äänestyslippu laitettiin omaan kuoreen ja se suljettiin vielä toiseen kuoreen osoitelomakkeen kanssa.  Ja näin äänet lähtivät Suomeen.  Tai lähtevät huomenna, silloin on vielä mahdollisuus ennakkoäänestää Genevessä.

Vielä reilu viikko, ja saamme kuulla, kuinka vaaleissa käy.

Read Full Post »

Older Posts »

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: